Sininen pallo on Marja Aapalan toinen julkaistu teos. Ensimmäinen, saturomaani Selma ja Ultramariinin puutarha, ilmestyi vuonna 2004. 
Vuonna 2021 Riitan ja Antin naapuriin, Onnelaan, muutti Leo Kettunen, hänen vaimonsa Selina ja tämän poika Urri. Uusien naapureiden muuton jälkeen alkaa tapahtua outoja; Alma-tädin kissa katoaa, Leo Kettusen veli Otso Kettunen häviää jälkiä jättämättä ja ihmeshampoo Kutrix pelastaa ihmisiä kaljuuntumiselta ennennäkemättömällä tavalla. Riitta ja Antti tutustuvat Urriin, joka kertoo totuuden perheestä: he ovat kotoisin Silvania- nimiseltä planeetalta ja Leo ja Selina ovat kidnapanneet Urrin saadakseen Urrin isän, Silvanian kuninkaan, luovuttamaan heille sata tarunomaista lumipardia. Sinisen pallon, tuon tavallisen kumipallon näköisen taika-avaimen, avulla Maasta voitaisiin kulkea Silvaniaan ja hälyttää apua ja Riitta ja Antti päättävät ryhtyä auttamaan Urria. He päätyvät jännittävään seikkailuun Silvanian ja Maan välille ja tekevät kaikkensa auttaakseen Urria ja tämän isää. Riitan ja Antin tietojen avulla kirjailija Richard Bell saa vihdoin totuuden vuoden 2021 tapahtumiin ja samalla inspiraation uuteen kirjaansa.
Ehkä vuonna 2021 voi olla mahdollista löytää toinen elämää sisältävä planeetta Silvania, mullistaa Maan kaljujen elämä Kutrix- shampoolla ja silti elää tavallista arkielämää tavallisten ihmisten ja asioiden keskellä, ja siksi Koivun kaksosten kertomus tuntui todelliselta. Silvanian taianomaisuus ja kuvailtu kauneus saa lukijan kenties toivomaan sen olemassaoloa ja uskomaan sen mahdolliseen realistisuuteen. Kirja kuitenkin sekoittaa Silvanian todentunnun tuomalla tarinaan taikuutta ja taikaolentoja, kuten lumipardeja ja lohikäärmeitä, ja luomalla kirjasta näin sopivan sekoituksen realismia ja fantasiaa.
Sinisen pallon läsnäolo läpi koko kirjan nimestä tapahtumiin oli hauskan yksityiskohtainen jatkumo, joka ansaitsee huomiota. Vaikka kirja lukemalla paljastui suorastaan viihdyttäväksi, ei sen ulkoasu ja takakannen teksti saaneet odottamaan mitään ihmeellistä, vaan jopa saivat minut välttelemään kirjan lukemista. Takakansi tarjosi hieman liian sekavan kuvauksen ja kirjoitusvirheen, ja sai näin epäilemään kirjan laatua.
Kansi sinällään kuvaa jotenkin Silvanian unenomaista tunnelmaa, mutta toi mieleen vanhanaikaisen kirjan, jota tämä ei ollut. Ehkäpä tällaisen tulevaisuuteen sijoittuvan kertomuksen olisi voinut kuvittaa jollain lailla hieman paremmin aikakautta kuvaavaksi ja saada se näin houkuttelevammaksi? Mutta eipä ole kirjaa tässä tapauksessa kanteen katsominen, sillä fantasian ystävälle tämä oli oikein mukava lukukokemus, jonka haukkasi yhdessä illassa.