Maailma muistuttaa yhä enemmän feodaalista järjestelmää, jossa suuryritykset ovat suurvaltojen omapäisiä vasalleja ja ihmiset informaatiotalouden raaka-ainetta.
Marko Juutinen ja Jyrki Käkönen kuvaavat Blokkien paluu -teoksessaan kuinka uudelleen blokkiutuneessa maailmassa ovat vastakkain Yhdysvallat eurooppalaisine ja entiseen brittiläiseen imperiumiin kuuluvine vasallivaltioineen sekä muotoutumassa oleva BRICS-blokki, jonka kärkimaita ovat Kiina ja Intia. Niiden taloudellinen voima kasvaa kovaa vauhtia ja ne hakevat paikkaansa globaalin politiikan näyttämöllä. Venäjällä on luonnonvaroja, ydinaseita sekä autoritaarinen hallinto, jonka ei tarvitse suuresti välittää esimerkiksi Ukrainan kriisin vuoksi asetettujen talouspakotteiden aiheuttamasta elintason kurjistumisesta. Juutisen ja Käkösen teesi on, että Yhdysvallat on menettämässä asemaansa yksiselitteisenä johtajavaltiona maailmassa. TTIP:n kaltaisilla vapaakauppasopimuksilla ja Edward Snowdenin paljastamien kaltaisilla äärimmäisillä massavalvontakoneistoilla se pyrkii pitämään kiinni murenevasta taloudellisesta ja sosiaalisesta kontrollistaan.
Varovaisesti Blokkien paluu -kirjoittajat ehdottavat, että kenties Suomen ei kannattaisi olla niin vahvasti osana toista blokkia. Läntisen blokin etu ei heidän mukaansa välttämättä ole sama asia kuin Suomen etu. Miksi Suomi ei ole tarkkailijajäsenenä esimerkiksi Euraasian unionissa, he kysyvät? Ajatus on, että Euroopan ja Suomen ei kannattaisi valita puoltaan vaan tasapainoilla globaalin talouden ja kansainvälisen politiikan verkostoissa blokkien välillä.
Suomen linja näyttää olevan sekä talous- että turvallisuuspoliittinen puskeminen läntisen blokin kylkeen. Idän pelossa haluamme sotilaallista turvaa Atlantin takaa ja etelän pelossa haluamme laittaa rajamme kiinni. Velkaantumisen pelossa haluamme laittaa tulonsiirtohanat kiinni. Suomi liittyy yhä selkeämmin pohjoismaisen yhteisön sijaan entisen itäblokin maiden joukkoon.
”Kansainvälistä järjestelmää on vastedes välttämätöntä rakentaa enemmän yhteistyön kuin kilpailun ja pakottamisen kautta. Myös Suomen etu puhuu tämän puolesta. TTIP-sopimus ei avaa suomalaisille palkansaajille, yrittäjille ja sijoittajille järin auvoisia tulevaisuudenkuvia”, Juutinen ja Käkönen arvioivat.
Talouskuri tai kolmasmaailmallistuminen kuten Juutinen ja Käkönen sitä kutsuvat on osa läntisen hegemonian pyrkimystä säilyttää asemansa. Kilpailukykyä on haettava sisältäpäin kun planeetan kestokyvyn rajat ja nouseva BRICS-blokki ovat seinänä markkinoiden laajentamisen tiellä.
”Kolmasmaailmallistumisesta on puhuttu Yhdysvalloissa jo vuosien ajan. Kolmasmaailmallistumisen merkkejä Yhdysvalloissa ovat muun muassa matalapalkkaiset työt, sosiaalisten turvaverkkojen puute, kansalaisten vieraantuminen politiikasta ja valtavat tuloerot”, he kirjoittavat.
Kaikki tämä kuulostaa tutulta myös Euroopassa ja Suomessa. Politiikasta vieraantumista on turha ihmetellä kun Suomen hallitukset ovat perustelleet toimiaan lähinnä Euroopan unionilta tai markkinoilta tulevina määräyksinä.
”Hallituksemme tekee muutoksia vapaaehtoisesti, jotta kestävyysmittarit säilyisivät vähintään keltaisina jos nyt eivät vihreinä.”
Arkeaan tahkoavan ihmisen kannalta tilanne näyttää vaikealta. Eriarvoisuus lisääntyy ja hyvinvointivaltio vetäytyy. Suomalainen opiskelija saa jatkossa huomattavasti vähemmän opintotukea ja opintolainan välttely on vaikeampaa vaikka lainan riski kasvaa. Oppilaitoksilla on entistä vähemmän rahaa koulutuksen ja tutkimuksen järjestämiseen. Esimerkiksi Helsingin yliopiston sijoitus rankingeissa tippuu jo nyt. Juutinen ja Käkönen antavat kirjassaan ymmärtää, että näin tapahtuu, koska pieni läntinen taloudellinen ja poliittinen eliitti takertuu epätoivoisesti sen käsistä lipsuvaan globaaliin valtaan.
Paitsi Juutisen ja Käkösen vaatimaa kansainvälistä yhteistyötä kilpailun sijaan, tarvittaisiin demokratian ryhtiliikettä. Snowdenin ansiosta tiedämme, mitä Yhdysvallat on puuhaillut selkiemme takana, mutta mitä säätävät varjoissa Kiina, Intia, Brasilia, Etelä-Afrikka ja Venäjä? Entä Suomi?
Muotoutumassa oleva kyberfeodalistinen maailmanjärjestys, jossa supervallat tarjoavat toimintaedellytykset monikansallisille ihmisten taloudellista ja sosiaalista dataa hallinnoiville firmoille voi romahtaa lähinnä esteettömyyteen, avoimuuteen ja läpinäkyvyyteen: mahdollisuuteen tehdä päätöksiä ja valintoja riittävän tiedon pohjalta.