Serpent Warning julkaisee esikoisensa

Joensuulainen doommetallin lupaus Serpent Warning julkaisee viimein yhtyeen nimeä kantavan esikoispitkäsoittonsa. Sen tiimoilta haastatteluun saatiin koko yhtye, eli kappaleista ensisijaisesti vastaava kitaristi Antti Koponen, basisti Jussi Kotilainen, rumpali Ripe Lindberg sekä tuorein jäsen, solisti Suvi Laaninen.
Serpent Warningin debyyttilevy ilmestyy reilusti myöhässä ja laulajana sillä kuullaan vielä entistä solistia Samuli Pesosta. Mistä viivästys?
”Myöhästyminen voidaan laittaa levy-yhtiömme I Haten piikkiin”, aloittaa Jussi Kotilainen.
”Levyn äänitykset alkoivat joulukuussa 2012, joten oli totisesti korkea aika saada se ulos”, toteaa Ripe Lindberg.
”Odotamme aidosti kiinnostuneita levyarvioita. Sellaisia, joista huomaa, että levyä on todella kuunneltu, eikä ainoastaan luettu pressitiedotetta” pamauttavat Antti ja Jussi.
Mitä kautta Suvi löytyi solistiksi?
”Tilanteeni on sellainen, että toinen yhtyeeni treenaa ehkä kerran kuussa. Laitoin ilmoituksen verkkoon ja Antti, vanha tuttuni ammattikorkeakoulusta otti yhteyttä. En ole aikaisemmin laulanut tämäntyyppistä matskua ja kyseessä on myös ensimmäinen englanninkielinen yhtyeeni”, Suvi kertoo.
Antti vastaa ensisijaisesti Serpent Warningin kappaleista. Kuinka merkittävä osuus muilla yhtyeen jäsenillä on sovituksissa?
”Saamme meuhkata melkoisesti Antin sävellysten parissa” kertoo Jussi.

Toukokuussa Serpent Warningilla on luvassa festivaaliesiintyminen Ruotsissa.
”Se järjestyi levy-yhtiön kautta. Samoilla festivaaleilla esiintyy lisäksi muun muassa idolini Ulrich Jon Roth” Antti toteaa.
”Angel Witch pitäisi päästä näkemään” sanoo Jussi.
Kuinka tärkeäksi Serpent Warning kokee uuden materiaalin työstämisen ja julkaisemisen? ”Jo uuden kokoonpanon takia se on varsin tärkeää. Tarkoitus on treenata ahkerasti ja demottaa uusia kappaleita” Jussi kertoo.
”Uutta materiaalia on syytä suorastaan alleviivata” toteaa Antti.
”Ennen Ruotsin-keikkaa olisi hyvä saada nettiin hyvälaatuinen demo uusista biiseistä” tuumii Jussi.

Millaisia tulevaisuudensuunnitelmia Serpent Warningilla on muilta osin?
”Kevääksi on sovittuna kolme keikkaa. Yhteiskeikkoja on suunnitteilla ainakin Wandering Midgetin kanssa. Syksyksi on sovittuna keikka Lappeenrantaan Lucky Monkeysiin” toteaa Antti.
Serpent Warningin jäsenillä on voimakkaastikin toisistaan eroavat musiikkimaut. Mikä olisi yhteinen leikkauspiste.
”Jos kolme neljäsosaa yhtyeestä sanoo Black Sabbath se saa kelvata” toteaa Jussi.
”Paras metalliyhtye on mielestäni System of a Down” päättää Suvi.

Serpent Warningin samanniminen debyyttialbumi ilmestyy 11. huhtikuuta I Hate Recordsin julkaisemana.

Serpent Warning: S/T kappale kappaleelta by Antti Koponen

1. Evil River
-Kappale pohjautuu löyhästi ”Syvä joki” (Deliverance, 1972) -elokuvaan. Eli kertomus siitä kun kalareissu ja vähän kaikki muukin, – menee pieleen.
Tietyt tahot ovat viitanneet kappaleella myös yhtyeen kotikaupungin nimeen…
Biisi on raskaan ja energisen paahtonsa ansiosta toiminut keikkojen aloituskappaleena. Kitarasoolossa vaikutteita…
2. Beyond The Wisdom
-Kyseinen kappale näki päivänvalon vuoden 2012 samannimisellä demo-ep-cd:llä. Levytetty versio on uusi ja jalostuneempi sovitus klassikosta!
Kappaleen aihepiiri pyörii ihmismielen, atomisodan ja avaruuden tunnelmissa ja tuolla puolen. Musiikillinen ideologia: horisontaalinen.
3. Luna
-Tämäkin Serpent Warning-klassikko ja bändin historian ensimmäinen biisi saa debyytillä uuden, entistä ehomman käsittelyn.
Luonnon- ja salatieteilijöiden iltatee-eepos, kertoo alastomista naisista, mustista linnuista, pyhäinpäivästä ja elävältä kuolemisesta.
Kelttiläistä sodankäyntiä!!!
4. Serpent Warning
– Bändin nimibiisi ja rakas riippakivi, jota loppuun asti raahataan. Kappale syntyi kollektiivisen unettomuuden ja raskaan riffin vaikuttimista!
Kappale voidaan nähdä myös eräänlaisena hatun nostona Serpent Warningin yhteiselle nimittäjälle… Hidas on joskus raskasta, myös takaperin soitettuna.
5. Thousand Names
-Rakkaalla lapsella on monta nimeä ja tämäkin jo demolla esittäytynyt kappale, nyt uusin maustein ja piristettynä!
Kappaleen sisältö käsittelee yhä yhden miehen dialogiaa ja sen seuraamuksia. Musiikillisesti ripeä ja etukenossa.
Keikoilla yhä c-vitamiinilla höystettynä!
6. Ceremonies Of The Sun
-Aikamatka Egyptiin ja ehkä myös takaisin. Musiikillisesti sekoitus 70-luvun yliäänikoneteollisuutta ja 80-luvun Doom-metal pioneereja.
Sanoituksissa sivutaan tiettyjä kauhuelokuva-klassikoita, historiallisia riittejä, monumentaaleja ja hopea-väriä. Faaraon sikaarit.