Savonlinnan ylioppilasteatteri: Hämärähommia Härmetsässä

Hyvänmielen teatteria Savonlinnassa

SAVONLINNA Savonlinnan ylioppilasteatteri Kansankynttilän Hämärähommia Härmetsässä sai ensi-iltansa torstaina 30. tammikuuta. Taidokkaasti valmistettu esitys tarjosi katsojille naurua ja hyvää mieltä.

Hämärähommia Härmetsässä on dramatisoitu musiikkinäytelmä tutusta kansantarusta. Se kertoo vauhdikkaan tarinan kaupan väestä, joiden turvallinen ja idyllinen ympäristö muuttuu radikaalisti. Pidetyn kauppias Romppaisen etelänloma venyy ja kaupan väliaikainen johtaja, tanssitaiturina itseään pitävä Juhani näkee tilaisuutensa tulleen. Potkut saanut Roope Huttu ei tyydy muutoksiin vaan alkaa ajamaan härmetsäläisten etuja. Jännittävät ajat ovat käsillä, kun kaupassa alkaa tapahtua. Näytelmän teemoiksi nousee robinhoodmaisesti arvojen ja lain ristiriita huumorilla höystettynä. Oikeudenmukaisuus ja anteeksianto kuitenkin voittavat ja kylän viipyilevä tunnelma saa palata.

Hämärähommia Härmetsässä on Savonlinnan OKL:n opiskelijoiden hieno yhteinen taidonnäyte, joka koostuu monista taidolla toteutetuista ja toisiaan tukevista osista sekä yksityiskohdista.Teoksen on ohjannut Matleena Mäki-Petäjä ja dramatisoinnista vastasivat Janne Grönstrand ja Inka Valima. Juhanin roolissa loistaa ilmaisuvoimainen ja onnistuneesti maskeerattu Raisa Savolainen. Ellinoora Pajunen tekee puolestaan Roope Hutusta hienosti sympaattisen ja vaatimattoman kylänmiehen. Hämärähommia Härmetsässä on täynnä upeita roolisuorituksia ja yksityiskohtia. Mira Vuojolaisen esittämä kaupan vartija Pikku-Joni on yksi esimerkki yleisöä naurattavasta mielenkiintoisesta sivuhenkilöstä.

Musiikkilla on merkittävä osa näytelmässä ja se siivittää näytelmän kulkua sujuvasti. Itse tehdyt kappaleet ja taidokas soitto nousee esille ja ihastuttaa yleisöä. Näytelmässä jopa puhelimen tuuttaukset tehdään haitarilla. Vauhdikkaat ja näyttävät tanssikoreografiat limittyvät myös osaksi näytelmää ja lisäävät sen visuaalisuutta. Helmihetkeksi näytelmässä nousee ”Hinnoitelkaa, hinnoitelkaa”-musiikki kohtaus. Härmetsässä on korvien lisäksi iloa silmille onnistuneiden puvustuksien, lavastuksien ja valaistuksen vuoksi. Näytelmä kannattaa mennä katsomaan, jos haluaa saada hymyn huulille.

Hämärähommia Härmetsässä esitykset Savonlinnan OKL:n Ainosalissa 3.2. klo 18.30, 4.2. klo 17 ja ke 5.2. klo 14.15. Lisätietoa ISYY:n sivuilla.