Itä-Suomen yliopiston hallitus lykkää edelleen päätöstään Savonlinnan opettajankoulutuksen jatkosta. Savonlinnan kohtalosta oli tarkoitus päättää hallituksen kokouksessa 10. kesäkuuta, mutta nyt päätös syntyy aikaisintaan heinäkuussa pidettävässä kokouksessa.
Ennen päätöstään UEFin hallitus haluaa ilmeisesti vielä kalastella valtiolta noin kahden miljoonan euron tukitoimia, jotka se laskee tarvitsevansa kampuksen säilyttämiseksi. Pallo Savonlinnan asiassa heitetään maan seuraavalle hallitukselle ja opetusministerille.
Kesäkuun hallituksen kokouksessa asiasta on kuitenkin tarkoitus keskustella, vaikka päätöstä lykätään tuonnemmaksi.