Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan saunan vetämisen maailmanennätysyrityksessä alkaa olla draaman tuntua. Vajaa vuorokausi ennen saunan liikkeelle nytkähtämistä vetovuoroista on vielä suurin osa jakamatta. Torstaina kahden aikaan lähes neljän vuorokauden urakasta puuttui vielä noin 50 vetäjää.
”150 vetäjää olisi ollut hyvä. Silloin tämä olisi vielä ollut mukavaa. Nyt ilmoittautuneita on sata ja runsas määrä vetovuoroja vielä jakamatta”, kertoo ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Jukka Mähönen.
Mähönen itse on varautunut tekemään työtä saunanvedon edestä lähemmäksi viisikymmentä tuntia. Samoin useampi osallistujista on lupautunut rehkimään saunan parissa pitkiä rupeamia. Saunaa vetää kerrallaan kahdeksan henkilöä kahden tunnin ajan. Kaikkiaan vetovuoroja on siis jaettavana 320.
MM-yrityksen paineet alkavat olla järjestäjissä silminnähtäviä. Kyseessä on kaikkien Itä-Suomen yliopiston opiskelijoiden yhteinen koitos, mutta muut kiireet ja lähenevä kesäloma ovat menneet vetourakan edelle.
”Käsittämätöntä, ettei opiskelijoita saa enää nykyään mihinkään yhteisölliseen. Oli kyseessä vappu tai ylioppilaskunnan kirpputori, niin tämän hetken opiskelijoita ei näytä saavan liikkeelle. Useita yhteisiä tapahtumia on jouduttu perumaan osallistujien puutteen vuoksi”, ylioppilaskunnan tiedottaja Minna Kaipainen ihmettelee.
Kaipainen epäilee yhteisöllisyyden katoamisen osasyylliseksi yhteiskunnan ruoskintaa nopeampaan valmistumiseen.
”Yhteiskunta painostaa valmistumaan nopeasti, niin ei näytä yhteisöllisyys enää kiinnostavan. Hullut suomalaiset eivät ilmeisesti olekaan enää niin hulluja”, Kaipainen pohtii.
Kaikesta huolimatta järjestäjät eivät lannistu. Perjantaina kello yhdeksän saunanvedon käynnistävästä vetovuorosta puuttuu vielä yksi vetäjä, mutta järjestäjät luottavat, että kyllä sauna ainakin liikkeelle saadaan.
”Ei tässä auta muu kuin yrittää. Näillä näkyminen tilanne näyttää vähän haastavalta ja voi olla, ettei siitä selvitä aivan aiotun mukaisesti, mutta se on varma, että vaikka sauna ei liikkuisikaan koko aikaa, niin tarkoitus on saunoa koko viikonloppu ja huutokaupata se maanantaina”, Mähönen sanoo.
Viime hetken heränneillä on vielä mahdollisuus kantaa kortensa MM-ennätyksen onnistumiseen. Alkuperäisistä tavoitteista on lievennetty myös siten, että kuka tahansa kiinnostunut on tervetullut vetämään saunaa ja saunomaan.
”Jos jollekin nyt tulee hetkellinen päähänpisto, niin ei muuta kuin marssii paikalle. Ja jos innostus syntyy vielä ennen perjantaita, niin www.isyy.fi/saunanveto -osoitteessa voi käydä vielä ilmoittautumassa”, Mähönen kannustaa.
Saunanvedon maailmanennätysyritys on herättänyt tiedotusvälineissä kovasti kiinnostusta. Torstain koevetoa oli seuraamassa YLE:n lisäksi Savon Sanomat ja perjantaiaamuna saunanvetäjiä haastatellaan YLE:n aamu-tv:lle. Vetoa on tulossa seuraamaan myös saksalainen tv-kanava Boeck.
Lisää aiheesta:
MM-saunomisyrityksen reitti varmistui