Sataprosenttinen luomutuote

Teksti: Pertti Pulkkanen
Pelle Miljoona United: Olla joku. Stupido.

Suomipunkin ideologisen isän United-yhtye on ehtinyt jo viiden vuoden ikään. Mukana on pieniä taukoja lukuun ottamatta vuosikymmeniä Pellen aisaparina ollut toinen suomipunkin klassikko Tumppi Varonen bassossa ja laulussa. Kiistattomaksi kitaravelhoksi kehittynyt Jukka Melametsä on hänkin soittanut Pellen kanssa jo miltei kymmenen vuoden ajan.

Nyky-yhteiskunnasta Pellellä riittää kommentoitavaa lähes yhtä runsaasti kuin 70-luvun loppuvuosina. Avausraita Kuka laittoi LSD:n (Stadin juomaveteen) toimii varsinkin musiikillisesti Melan inspiroituneen kitaratyöskentelyn ansiosta. Edustavimmin uutuusalbumin yleistunnelmaa kuvaa ensimmäiseksi singleksi valikoitunut Maasta kumpuaa katkeruus, joka tarjoaa korutonta kertomaa maamme yhteiskunnallisesta eriarvoistumisesta.

Kahdeksan Unitedin uutuuslevyn kymmenestä kappaleesta on Pellen käsialaa. Musiikillisesti ja myös tekstinsä osalta niistä selvimmin pesäeron punkrockiin tekee melodinen kaunokki Sateenkaarihäät. Suhoi Suhoi lukeutuu etenkin sävellyksellisesti Pelle Miljoona Unitedin uutuusalbumin terävään kärkeen ja sisältää Melalta intensiivisen soolon. Keski-iän katastrofi on musiikillisessa toteutuksessaan liki pitäen riemastuttava takautuma 60-luvun puolivälin brittirockiin ja tuo kaikuja Rolling Stonesin ja The Whon kaltaisiin kyseisen tyylisuunnan kameleontteihin.

Tumppi Varosen Olla joku -pitkäsoitolle työstämät kappaleet Tää tunne ja albumin päättävä On kai turha odottaa edustavat upeassa melodisuudessaan tyylitajuisesti popahtavampaa osastoa. Ennen muuta myös kyseiset raidat osoittavat Tumpin erääksi maamme laadukkaimmista solisteista.

Pari hienoista täyteraitaa mahtuu mukaan, mutta Pelle Miljoona United on 100 % luomutuote. Punkrockin lisäksi sillä on tarjottavanaan esimerkiksi hienoisia psykedeliavivahteita. Pelle Miljoona Unitedin keikkasettiin on jälleen tarjolla klassikon aineksia omaavia uutuuksia ja varsin hyvä niin. Suotavaa olisi, että yhtye konsertoisi viimeistään ensi vuoden puolella sekä Joensuussa että Kuopiossa.