Ilmastonmuutos on laajuudessaan, moninaisuudessaan ja ahdistavuudessaan ilmiö, josta ei tahdo saada otetta. Olen monesti kokenut hämmennystä aiheen äärellä: mitä ilmastokriisin ratkaisemiseksi voisi ja pitäisi tehdä, miten aiheesta tulisi keskustella rakentavasti ja kenen tulisi tarttua toimeen? Ilmastonmuutos on laajuudessaan, moninaisuudessaan ja ahdistavuudessaan ilmiö, josta ei tahdo saada otetta. Olen monesti kokenut hämmennystä aiheen äärellä: mitä ilmastokriisin ratkaisemiseksi voisi ja pitäisi tehdä, miten aiheesta tulisi keskustella rakentavasti ja kenen tulisi tarttua toimeen?
Oma sukupolveni on eniten huolissaan ilmastonmuutoksesta ja omaa eniten valmiutta sopeutumiseen. Silti haasteeseen tarttuminen tässä ja nyt voi välillä murskata alleen. Kirjoitan tätä lehtijuttua, teen gradua aihepiiristä ja koetan elää suhteellisen ekologisesti, mutta silti aihe tuntuu välillä vaikealta. Miltä asia sitten näyttää alan ammattilaisen näkökulmasta?
Kysyin näkemyksiä aiheesta Long Play -lehden päätoimittajalta ja tuoreen Hyvän sään aikana -kirjaprojektin luotsaajalta Hanna Nikkaselta. Nikkanen toteutti yhdessä Tampereen yliopiston journalistiikan opiskelijoiden kanssa kirjan, joka perkaa ilmastonmuutosta monialaisesti käsitellen muun muassa energiapolitiikkaa, taloutta, väestönkasvua, päästökauppaa, ruoantuotantoa ja ilmastonmuutoksen psykologiaa. Hyvän sään aikana voitti Otavan kirjasäätiön Kanava-palkinnon ja on ehdolla Tieto-Finlandia -palkinnon saajaksi.
Ilmastonmuutos on hankala puheenaihe. Mitä mieltä?
”Tavallaan se pitää paikkansa, mutta pelkään, että tuosta ajatuksesta on tullut myös itseään toteuttava ennuste. Asiassa on tavallaan kaksi puolta. Totta kai siinä on paljon tekijöitä, joihin emme ole tottuneet ja jotka tekevät siitä haastavan. Ilmastonmuutoksen laajuus ei istu kauhean hyvin politiikan, liike-elämän tai journalismin lyhytjänteisiin aikaväleihin.
Yksittäisten uutismaisten tapahtumien erottaminen ilmastokriisissä voi myös olla vaikeaa. Samalla korjausehdotukset ovat paikoin massiivisudessaan vaikeasti hahmotettavia ja laajuudessaan haastavat elintapojamme. Tärkeät kysymykset ovat vaikeita koskiessaan esimerkiksi myös luopumista, oikeudenmukaisuuden kysymyksiä ja valtioiden rajat ylittävää toimintaa. Ilmastouutiset saavat usein myös yleisön ahdistuneeksi, joka ei välttämättä ole viestinnässä liiketaloudellisesti toivottavaa.
Toisaalta taas tuntuu, että jos ylipäätään saadaan puhetta ilmastonmuutoksesta aikaiseksi, se pyörii turhan usein metatasolla: puhutaan puhumisen vaikeudesta. Esimerkiksi toimittajapiireissä tämä on nähtävissä, vaikka itse asiassa meillä olisi laajoja yleisöjä jotka haluaisivat kuluttaa puhetta ilmastonmuutoksesta: aihe herättää muitakin tunteita kuin hahmotonta ahdistusta ja torjuntaa. Myös liike-elämän ja politiikan edustajat piiloutuvat monesti puhumisen vaikeuden taakse.Toisaalta tuntuu, että murros on tällä saralla tapahtumassa ja se on tavallaan luonnollistakin, että opimme kollektiivisesti. Parin viimeisen vuosikymmenen aikana ilmastonmuutoskeskustelu on kehittynyt marginaalisesta ympäristöliikeasiasta torjunnan, riitelyn, ahdistuksen ja huolen kautta pikkuhiljaa tasolle, jossa aihe on arkisempi, helpompi ja konkreettisempi esimerkiksi poliittisesti. ”
Minkälaisia muutoksia ilmastokeskustelussa itse haluaisit nähdä?
”Haluaisin nähdä paljon läpileikkaavuutta ja monialaisuutta. Ilmastonmuutoksen pitäisi olla esimerkiksi talouskeskusteluissa läsnä ilmiselvästi. Se liittyy myös politiikkaan todella monilla sen alueilla ja sen pitäisi olla politiikassa jatkuvasti läsnä, myös esimerkiksi useampina vaalikonekysymyksinä edustajia valitessamme. On jännä ristiriita, että isointa elinaikamme ilmiötä käsitellään niin vähän.
Haluaisin myös päästä eroon siitä, että ilmastonmuutosta käsitellään useimmiten varsinkin journalismissa joko yksilön elämää koskevana lifestyle-juttuna tai ympäristötiedettä käsittelevänä artikkelina. Moninaisuutensa vuoksi ilmastonmuutosta ei pitäisi rajata omaksi hankalaksi kategoriakseen, niin, että jokaisessa ilmastonmuutosjutussa pitää mainita otsikossa ilmastonmuutos ja että sitä pitää vältellä ja varoa.”
Kenellä on vastuu ilmastonmuutoksen hillinnästä, hallinnasta ja siihen sopeutumisesta?
”Valtavassa aiheessa vastuu jakautuu todella monelle. Kaikki vähänkään realistiset ratkaisumahdollisuudet esimerkiksi Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteissa pysymiseen ovat tärkeitä. Maataloutta täytyy uudistaa, yritysten pitää vihertää toimintaansa, valtioiden tehdä merkittävää ja nopeaa hiilenvähennyspolitiikkaa ja tavallisten ihmisten valmistautua muuttuvaan maailmaan.
Illuusio yhdestä ratkaisevasta toimijasta, teknologiasta tai sopimuksesta on vaarallinen. Paras ratkaisu on monialainen hillintä ja tietysti se, että näiden kysymysten ratkaisemiseen tähtäävää tiedettä rahoitetaan.”
Mikä on keskivertokansalaisen kannalta järkevintä toimintaa tässä ja nyt?
”Keskusteluun osallistuminen ja aiheen esillä pitäminen kaikissa niissä tilanteissa joissa ihminen toimii kansalaisena ja tekee valintoja, esimerkiksi äänestäessä. Olisi tärkeää, että jokainen ajattelisi oman roolinsa ja elämänsä ”uuteen uskoon” ottaen huomioon tämän ajan jossa elämme: kuulumme sukupolveen jonka aikana tehdään isoimmat ratkaisut sen suhteen, onnistutaanko ilmastonmuutosta hillitsemään. Se on meidän elämämme tarina ja vaatii identiteettiemme uudelleenmuotoilua.
Valojen sammuttelu tai lentämättä jättäminen ei yksin muuta maapallon tilaa, mutta on tärkeää valmistautua siihen, että moni asiaa tulee luultavasti muuttumaan joka tapauksessa.
Mitä opit kirjaprosessin myötä ilmastonmuutoksesta?
”Sen, ettei meillä ole varaa sulkea yhtään ratkaisua pois. Ihmeellisimpien teknologisten innovaatioidenkin kehittelijät korostivat haastatteluissamme, etteivät he ole ratkaisemassa kuin pientä, oman tonttinsa kokoista ongelmaa ilmastonmuutoksesta. Ajatus muutamasta pääosasankarista teroittui koordinoimattomaksi, mutta yhteen pelaavaksi muurahaisten kuhinaksi. ”
Pidätkö itseäsi optimistina vai pessimistinä?
”Olen varmasti pessimisti niiden silmissä, jotka eivät tiedä ilmastonmuutokseen liittyvistä asioista yhtä paljon kuin minä olen viime aikoina oppinut. Esimerkiksi se, että haluan pitää esillä sitä mahdollista kehityskulkua, että luonnonjärjestelmät romahtavat mahdollisesti piakkoinkin ja ettei keikahduspisteen jälkeen ole paljoakaan tehtävissä, näyttäytyy monille varmasti pessimistisenä. Meillä on kiire, ja puhutaan kuitenkin potentiaalisista maailmanlopuista.
Käytännössä huomaan, että keskityn ajattelussani positiivisiin viime vuosina tapahtuneisiin muutoksiin, kuten keskustelun valtavirtaistumiseen ja positiivisen muutoksen mahdolliseen nopeuteen.
Muutoksen reunaehdot, kuten se, että on ylipäätään muutokseen halukas ja isojen käsitteiden haltuunottoon kykenevä ihmiskunta, saattavat hyvinkin olla olemassa. Se, miten esimerkiksi poliittiset järjestelmät tähän taipuvat tuottaa tietenkin haastetta, mutta tilanne on silti parempi kuin muutama vuosi sitten. Kyllä se mielestäni tekee minusta optimistin, vaikka monet eivät välttämättä yhtyisi tähän arvioon.”
Hanna Nikkanen & työryhmä: Hyvän sään aikana – mitä Suomi tekee, kun ilmasto muuttaa kaiken. Into Kustannus:2017.