Jo pelkkä yhteisestä puhuminen haastaa vallalla olevan talouspoliittisen ajattelun. Talousmiehet julistavat, että olemme kriisissä, koska tekniikan kehittyminen vie jatkossa yhä enemmän työpaikkoja. Yhteisestä ja jakamisesta puhuminen avaa arkijärkeen paremmin sopivan näkymän, jossa on hyvä, että saadaan tehtyä enemmän vähemmällä.
Koneen säätiön myöntämän Vuoden tiedekynä 2016 -palkinnon voittajat filosofian tohtori Juhana Venäläinen ja filosofian maisteri Tero Toivanen kuvailevat voittaja-artikkelissaan Yhteisvaurauden uusi aika, kuinka koko kapitalismin historiaa voi lukea yhteisen rajaamisen ja näiden rajojen kaatamisen välisenä kamppailuna.
Netissä kamppaillaan siitä, kuinka paljon valtiot ja yritykset saavat valvoa netin käyttäjiä sekä siitä, mitä kaikkea saa jakaa. Vanhat tekijänoikeusinstituutiot joutuvat luomaan nahkansa. Kaupungeissa kamppaillaan siitä, kenellä on oikeus missäkin hengailla, kuka saa mihinkin maalata ja kenellä on oikeus päättää, mitä rakennetaan. Yliopistoissa kamppaillaan siitä, kuinka paljon ja kuinka vapaasti kenelläkin on lupa opiskella ja tutkia. Metsissä kamppaillaan siitä, saako jatkossakin kuka tahansa käydä keräämässä luonnonantimia ja kuinka paljon metsäluonnon on tuotettava rahaa. Globaalisti kamppaillaan siitä, kenen vastuulla on ilmastonmuutoksen hillitseminen.
”Yhteisvaurauden idean kautta voi hahmotella, mitä voisi olla talous ilman kilpailuun perustuvia markkinoita ja voiton maksimointia”, he kuvailevat. Toivanen ja Venäläinen ehdottavat, että taloutta voisi pohtia ihmisten yhteistoiminnan mahdollisuuksina.

Jo artikkeli itsessään on kiehtova yhteisen tulos. Se ei niinkään iske tiskiin uutta tieteellistä tietoa, vaan poimii ilmassa sinkoilevia ajatuksia, ideoita ja yhteiskunnallisen keskustelun juonteita ymmärrettäväksi johdatukseksi yhteisen talouteen. Suomenkielisenä johdatuksena teemaan artikkeli on ensimmäinen laatuaan jos mukaan ei lasketa biologi Garrett Hardinin klassikkoartikkelin suomennosta Yhteislaidunten tragedia.
”Tällainen kriittisen poliittisen talouden tutkimuksen näkökulma puuttui”, Venäläinen toteaa.
Venäläinen on ollut yhteisen kanssa tekemisissä jo pitkään. Hän oli mukana kun Joensuussa vallattiin vanha puutalo Väen taloksi vuonna 2009. Hän oli muiden yliopistolakikamppailuun osallistuneiden ja vapaata sivistystä vaatineiden yliopistolaisten joukossa pitämässä yliopistolaisten yleiskokousta ja perustamassa Itä-Suomen autonomista yliopistoa. Hänen väitöskirjansa Yhteisen talous hahmottelee, kuinka omistusoikeuksien ulkopuolelle jääneen vaurauden hyödyntämisestä ja hallinnasta on tullut nykytalouden piilevä käyttövoima.
Nyt meneillään on Suomeen perustettujen datakeskusten ympäristökytköksiin liittyvä tutkimushanke. Datakeskuksissa käsiteltävä materiaali on ihmisten jakamia tietoja ja tunteita. Hän kuvaa, kuinka ihmisten sosiaalisista verkostoista tulee taloudellisten ja poliittisten kiistojen pelivälineitä.

Tullaan kysymykseen perustulosta. Venäläinen painottaa, että sitä ei pitäisi ajatella ratkaisuna kaikkiin ongelmiin, mutta puhe perustulosta auttaa ohjaamaan yhteiskunnallista keskustelua järkevämmille raiteille.
”Jos myllyt pystyvät vähän pienemmällä panoksella tuottamaan tarvittavan, niin mitä se tarkoittaa oikeudenmukaisen tulonjaon kannalta”, Venäläinen kysyy.
Periaatteessa Sampo on jo taottu, mutta ennen kuin pääsemme uuteen yhteiskuntaan, on tulonjako mietittävä uusiksi. Tätä kirjoittaessa sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä (ps.) on juuri vastaanottanut raportin, jossa ehdotetaan kokeiltavaksi 550 euron perustuloa pienelle joukolle ihmisiä. Venäläinen korostaa, että juuri toimeentulon edellytysten varmistaminen on kriittinen kysymys. Nykymuotoisessa talousjärjestelmässä yhteisen rakentaminen rajoittuu liian helposti siihen, että hyvin toimeentulevalla ihmisellä on iltaisin puolisen tuntia aikaa päivittää Wikipediaa. Näkyvillä ei ole sellaista liikevoimaa, joka aloittaisi ison muutosaallon, mutta pienempiä vastaliikkeitä syntyy jatkuvasti.
”Se lähtee ihmisten kollektiivisesta kelailusta, että kaatuuko maailma jos tehdäänkin näin. Kun se ei kaadu, niin sitä vaihtoehtoista tapaa tehdä voi sitten kehitellä siinä aidatun alueen sivustassa. Botania ja Laituri Joensuussa ovat tästä kiinnostavia esimerkkejä. Jos vain löytyy joku magneetti keräämään sitä, niin paikallisesta kulttuurielämästä löytyykin yhtäkkiä valtavasti energiaa.”

Lopulta ajatus yhteisestä kiteytyy kysymykseksi siitä, olemmeko ihmisinä tarpeeksi hyviä hallinnoimaan sitä yhteistä. Hardin oli skeptinen, mutta Venäläinen ei heitä kirvestä kaivoon.
”Osaltaan voi syyttää taloustieteitä yli-individualisoidun ihmiskuvan popularisoinnista. Teoreettinen agentti homo economicus on ylitulkittu ja on kuviteltu, että ihmiset ovat semmoisia. Jos uskot, että saat ongelman ratkaistua yhdessä muiden kanssa, onnistuu se todennäköisemmin. Jos taas oletat, että kaikki puukottavat sinua koko ajan selkään, on aika paljon vaikeampaa”, hän pohtii.
”Ehkä ihminen on lajina sivilisoinut itseään siihen pisteeseen, että luottamus toisiin on mahdollista ilman ylempää auktoriteettia.”
Viime vuosina herännyt kiinnostus osuuskuntia ja erilaisia yhteiskunnallisen yritteliäisyyden muotoja kohtaan herättää toiveikkuutta. Toiveikkuutta herättää myös se, että valtavaa kasautunutta pääomaa hallinnoiva säätiö jakaa sitä uudelleen juuri Venäläisen ja Toivasen artikkelin kaltaisen tutkimuksen tukemiseen.

Vuoden tiedekynä 2016 -voittaja-artikkeli: Yhteisvaurauden uusi aika

Kainalo: Kriisin tuntu

Onko nykyopiskelijalla mahdollisuuksia?

Hallitus kurittaa sekä korkeakouluja yleisesti että opiskelijaa erityisesti ja akateeminen vapaus on uhattuna monelta suunnalta. Istuvaa hallitusta on kutsuttu sivistysvihamieliseksi ja Juhana Venäläinen toteaa, että syyttäjät tuskin ovat täysin väärässä. Hänen mukaansa aiemmat lama-aikojen hallitukset ovat pystyneet olemaan visionäärisempiä. Nyt jopa Elinkeinoelämän keskusliitto on kritisoinut koulutusleikkauksia.
”Viitisen vuotta sitten oli hauska vitsailla innovaatiojargonista ja siihen liittyvästä utopismista. Nyt alkaa melkein kaivata, että joku puhuisi edes niistä innovaatioista”, Venäläinen naurahtaa kuivasti.
Uhkakuvana on, että kriisitunnelman luominen lamauttaa yhteiskunnallista aktiivisuutta. Tällä hetkellä viesti nuorille on Venäläisen mukaan se, että kannattaa miettiä kahdesti ennen kuin lähtee yliopistoon – ainakaan humanistisille tai yhteiskuntatieteellisille aloille.
”Kun kulttuurisilla kuvilla yritetään ohjailla ihmisiä pois korkeakoulutuksesta, lähtevät ensimmäisenä ne, joilla ei ole sitä kulttuurista taustaa”, hän sanoo. Toisin sanoen duunariperheistä ei enää yhtä hanakasti lähdetä akateemiselle uralle.
”Yliopistoon tullessani yritin itse vaalia sellaista renesanssityyppistä vapaata haahuilua. Sitä on tätä nykyä vaikeutettu ja tämä uhkaa yliopiston luonnetta tutkimuksellisena paikkana. Yliopistojen brändi työnantajana ei ole kaikkien yt-neuvottelujen jälkeen erityisen hyvä. Jos opiskelijasukupolvissa ei enää elä idea vapaasta sivistyksestä, mistä me löydetään jatkossa tutkijoita tänne?” hän kysyy.
”Yliopisto on opettanut jonkinlaista ajattelullista itsenäisyyttä. Sitä, että pystyy omaksumaan tämän maailman sekavuuden, kriittisesti arvioimaan sitä ja miettimään mitä sille voisi tehdä. Tämä on työelämärelevanssin kannalta aivan olennainen asia.”
Venäläinen muistuttaa, että opiskeluajan käyttämistä kannattaa miettiä laajemmin kuin vain välittömän taloudellisen hyödyn kannalta. Kannattaa elää, vaikka sitä onkin tehty vaikeammaksi.