SAMOK vaatii avointa keskustelua duaalimallista

Teksti: Pasi Huttunen

”Keskustelua käydään hyvin eri tavoittein julkisuudessa ja kulisseissa”, toteaa Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOK liittokokousjulkilausumassaan. Julkilausumassa arvioidaan, että duaalimallia venytetään nyt tavoilla, jotka johtavat uudenlaisiin korkeakoulutuksen järjestämistapoihin.
Viime aikoina yliopistot ovat esimerkiksi hankkineet omistukseensa osia yhtiöitetyistä ammattikorkeakouluista. SAMOK toivoo, että korkeakoulukentän uudistaminen tapahtuisi nykyistä hallitummin.

”On erittäin huolestuttavaa, että keskustelu ei keskity nyt suuriin kysymyksiin vaan hallintohimmeleihin. Iso kuva tässä kaikessa kuitenkin viittaa siihen, että duaalimallin tulevaisuus sekä rakenteiden, osaamisen ja tutkintojen osalta on nyt kuumin peruna. Tästä tulisi käydä avointa keskustelua”, puheenjohtaja Jemi Heinilä sanoo.
“Suomen korkeakoulupolitiikan suurten murrosten ei voida antaa tapahtua ilman selkeää ja jaettua yhteistä päämäärää. Puheet yhtäaikaisesta nykyisten erityisyyksien kunnioittamisesta sekä konserneista ja osakekaupoista eivät luo uskoa korkeakoulupolitiikan kirkkaaseen tulevaisuuteen”, toteaa puolestaan tuleva, vuoden 2017 puheenjohtaja Anni Koivisto.

Liitto vaatii korkeakoulukentän uudistamiseen ”tuumaustaukoa” ja avointa keskustelua.