Kuva: Paula Präktig Helsinkiläisen Utusen esikoisalbumi, Utunen (2015), ajaa hipihtäviä folkperinteitä urbaanin suodattimen läpi. Tuloksena on välillä tunnelmoiva, välillä liki tanssittava levy, jolla on melkein puuduttavuuteen asti täysi äänimaailma. – Jani Ylönen, teksti
Levyn perusraidat olisi voitu säveltää metsämökkijameissa, mutta tuotannosta kuuluu studion tarkka käyttö ja urbaaniutta äänimaisemaan tuovat muun muassa skrätsit ja efektit. Sekä käytetyt kikat että eri kappaleiden tunnelmat vaihtelevat, mutta taustalla vaikuttaa koko ajan sama hieman huojuva ja enteinen ilmapiiri. Keskeisimpänä yhteen sitovana elementtinä toimii kuitenkin Mirjami Holopaisen varsin kaunis, vaikkakin välillä hieman liian henkäilevä, ääni.
Utusen debyytti on tunnelmallinen, mutta kärsii ehkä hieman kaksi vuotta kestäneestä tekoprosessista. Tuotannon tarkkuus vie kappaleilta orgaanisuuden tunnetta ja välillä tiheäksi matoksi umpeutuva tausta pikemminkin turruttaa kuin vie mukanaan. Vaikka monet kappaleet varmasti toimivat livenä, hieman riisutumpana ja ilmavampana levy voisi toimia kotikuuntelussa paremmin.