Roolileikkejä teatterissa ja kaupungilla

Teksti ja kuvat: Mirja Kallinen
Rokumentti nousee paljolti vapaaehtoistyönä. Rokumentin nykyinen tuottaja Katja Suvanto kuvassa vasemmalla.

Tänä vuonna julisteessa komeilee pinkki panssarivaunu, ja 12. kertaa järjestettävän Rokumentin teemana on Roolileikit.
”Tämän vuoden tarjontaa silmäillessä muodostui ajatus elokuvissa ilmenevistä rooleista. Ajatus teemaan lähtee aina elokuvien pohjalta sen sijaan, että elokuvat valittaisiin tiettyä kaavaa silmällä pitäen”, tuottaja Katja Suvanto kertoo.
Suvannon mukaan Ohjelmistoon on haluttu tuoda erityisesti laadukkaita dokumenttielokuvia, jotka eivät välttämättä muuten tulisi Joensuuhun levitykseen. Mukaan mahtuu vakavaa animaatiota, neonväristä poikarakkautta, suomalaista punkkia ja jopa Star Wars -dokumentti. Tämähän ei voi tietää muuta kuin hyvää.
Jos joltain jäi näkemättä Suomen Oscar-ehdokas Hymyilevä mies, niin Rokumentti viikolla kerkiää tämän asian korjata.
Suvanto näkee Rokumentin suurimmaksi voimavaraksi vapaaehtoistyöntekijät ja erilaisiin tehtäviin nimetyt vastaavat. Samaa kaavaa hyödynnetään myös Ilosaarirockin järjestelyissä.
Rokumentin ohessa on totuttu näkemään oheisohjelmaa, johon kuuluvat tänä vuonnakin ulkoilmanäytökset Taitokorttelilla. Palju on edelleen maisemissa, joten innokkaimmat elokuvan ystävät pääsevät kokemaan visuaalista nautintoa tunnelmallisissa merkeissä.
Lisäksi Rokumenttiperinteisiin kuuluvat erilaiset seminaarit sekä musiikkitarjontaa. Kerubissa soittavat festarin aikaan Mira Luoti, Saimaa sekä Tuuttimörkö.
Rokumentille on suunniteltu myös maakuntakiertuetta, joka laajenisi muutamaan lähikaupunkiin. Tarkempia tietoja hän ei kuitenkaan uskalla vielä antaa.
Joensuun Popmuusikot ry:n järjestämä Rokumentti toimii yhteistyössä Pohjois-Karjalan elokuvayhdistyksen kanssa. Sen ansioksi voidaan luokitella Rokumentin ohjelmiston tuoreus. Suurin osa elokuvista on ilmestynyt vuosien 2015–2016 aikana.
Rokumentin aikana palvelee myös sen oma verkkotoimitus Ilosaarirockin verkkotoimituksen mallin mukaan.

Rokumentti Joensuussa 16.-20. marraskuuta.