Black magic osoittautuu Rokumentissa monitulkintaiseksi teemaksi. Sami Kettusen elokuva Loputon Gehennan liekki (2011) ei varsinaisesti ole osa teemaohjelmistoa, mutta asettuisi siihen sujuvasti valkoisen miehen vasta-argumenttina mustalle musiikille ja kulttuurille. Black metal ei ole pelkkää musiikkia. Dokumentissa tehdään artistien äänellä selväksi, että kyseessä on ideologia – ja vieläpä elinvoimainen ja kovaa potkiva sellainen.
Useat artisteista kertovat päätyneensä black metallin pariin porttiteorianomaisesti aloittamalla muusta metallimusiikista. Normihevi ei tuntunut riittävän, vaan piti saada kovempaa kamaa, ja se löytyi black metallin, lähtökohtaisesti saatanallisen musiikin parista.
Haastatteluihin, keikkataltiointeihin, levynkansien ja alan zineissä julkaistujen juttujen esittelyyn ja pariin asiantuntijakommenttiin nojaava laadukas ja kiehtova dokumentti rakentaa kuvan fundamentalistisesta, rasistisesta ja väkivaltaisesta miesliikkeestä, jossa painotukset liikkuvat satanismin ja äärioikeistolaisuuden rajamaastossa. Sodassa ollaan koko ajan, mutta useampi haastatelluista toteaa, että vaikka kristinusko ja juutalaiset ovat toki perseestä, niin todellinen uhka on silti islam.
Dokumentissa on niin paljon tahatonta komiikkaa, että black metallia on vaikea pitää yhtä uhkaavana, kuin joitakin toisia lahkoja maahanmuuttokriittisessä liikehdinnässä. Black metal välittyy loputtomana teini-iän mustavalkoisuutena. Uho purkautuu lähinnä tuplabasareiksi, örinäksi, veriroiskeiksi ja pingviinimaskeiksi. Väkivallan lietsonnasta paljon jää lietsonnaksi, kun viha puretaan jo keikoilla omassa porukassa.
Eduskuntammekin voisi olla uskottavampi paikka, jos Halla-Aho olisi jatkanut teini-ikäänsä 80-luvun speedmetallin parista black metalliin, eikä politiikkaan.
Loputon Gehennan liekki Tapiossa 19.11. kello 21:30