Viimeistään Oscar-ehdokkuudellaan parrasvaloihin noussut dokumenttielokuva Exit Through the Gift Shop kertoo Thierry Guettasta, persoonallisesta videokameran kanssa viuhtovasta hepusta, jonka kohtalo kuljettaa katutaiteen isojen nimien pariin.
Guetta tutustuu kyseenalaisen taiteen maailmaan, jossa hänen serkkuunsa tunnetaan Space Invader -nimisenä taiteilijana. Miehenä, joka tehtailee öiseen aikaan pikselihahmoja julkisille paikoille. Lumipalloefektinä nauhalle tarttuu lukuisia muitakin henkilöitä, joiden tarrojen, julisteiden, spray-maalin ja jopa installaatioiden taidetta voisi pitää julkisen paikan vandalisointina. Tekijöilleen ja monille muillekin katutaide on kuitenkin tapa kritisoida vallitsevaa yhteiskuntaa ja olla toteuttamassa jännittävällä tavalla omaa ilmaisuaan.
Tarina kulkee Thierry Guettan mukana, mutta aina ei tunnu siltä että Guetta olisi Exit Through the Gift Shopin päähenkilö. Dokumentaarin mielenkiintoisimpia persoonia ovat Shepard Fairey, jonka tuotanto palauttaa mieleen amerikkalaisen poptaiteen – sekä tietenkin elokuvan ohjannut Banksy. Banksyyn liittyy paljon mystiikkaa; mies joka ei paljasta kasvojaan tai ääntään kykenee vaikuttaviin kantaaottaviin installaatioihin. Banksy on velmuileva terroristi, luova nero, Robin Hood ja Zorro samassa ruumiissa.
On monta syytä katsoa Exit Through the Gift Shop. Jännittävät henkilöt antavat dokumentille syvyyttä. Teos on opas perinteistä kuvataiteen käsitystä uhmaavaan taidemuotoon, jonka kansainväliset tähdet tarjoilevat katsojalle sellaista, mitä Suomen korvessa ei vielä ole nähty. Exit Through the Gift Shopin parasta antia on kuitenkin filosofointi, johon elokuvan loppupuoli herättelee. Mitä on taide, kuka sen määrittelee tai onko ylipäätään sääntöjä joiden perusteella sanoa mikä on taidetta ja mikä ei?
Katutaiteilijat tekevät töitä, jotka hävitetään töhertelyinä, mutta miksi seinien tulisi olla yksitoikkoisen harmaita, etenkin kun joku on kirjoittanut kauniilla käsialakirjoituksella betoniin ”you are beautiful”? Vielä syvemmälle dokumentti sukeltaa kuitenkin kun Thierry Guetta muuttuu yllättäen Mr. Brainwash -nimiseksi taiteilijaksi. Ilman erityisiä lahjoja mies palkkaa armeijallisen ammattilaisia, jotka tuottavat lähes teollisesti Herra Aivopesun ihmeellisiä aivopieruja. Sydäntä riipaisee ajatella miten joku voi myydä miljoonan dollarin edestä parissa kuukaudessa kasaan revittyä taidetta, kun monet taiteen historian suurnimet elivät maalauksillaan kädestä suuhun. Toisaalta samanaikaisesti on kiusallisen kutkuttavaa seurata Mr. Brainwashin ilmiselviä Andy Warholl -uudelleen lämmittelyjä hehkuttavia taide-elitistejä.
Ajattelijalle muun muassa aitoudestaan kiistelty dokumentti antaa paljon tartuntapintaa, mutta ajanvietteenä Exit Through the Gift Shopia katsovalle jää korvien väliin lähinnä kuva tapetin kuvioon maalatusta elefantista sekä elokuvan muusta hämmentävästä taideannista.
Exit Through the Gift Shop Tapiossa 16.11. kello 18:45 ja 19.11. kello 14.