Michael Heatleyn toimittama Rock Ensyklopedia on yli viiden sadan sivun tiiliskivi nuorisokulttuurin aidoimmasta ilmentymästä. Tarkastelussaan se ulottuu kuitenkin vielä 1950-luvun rockia kauemmaksi; ensisijaisesti pioneerityötä tehneisiin bluesartisteihin.
Jokaisen luvun johdannossa käsitellään musiikin kehitykseen vaikuttaneita kulttuurisia ja sosiaalisia tekijöitä. Artistiesittelyt jakaantuvat avainartisteihin, artistiluetteloon a:sta ö:hön sekä vielä laajempaan, mutta tietoarvoltaan kaikkein suppeimpaan artistiluetteloon, jossa mainitaan artistin nimen lisäksi ainoastaan kyseisen artistin uran kannalta keskeisin vuosikymmen sekä musiikillinen tyylisuunta. Avainartisteista pyritään kertomaan noin parilla sivulla kaikki keskeisin tieto. Keskimäärin pyrkimyksessä onkin onnistuttu mainiosti. Avainartisteilta listataan lisäksi klassikkolevytykset albumien ja tapauksen mukaan myös kappaleiden osalta. Toiseksi kattavimmassa artistilistauksessa a:sta ö:hön käydään tiedollisesti läpi kaikkein olennaisin.
Monet pitkän uran tehneet artistit on sijoitettu sille aikakaudelle, jolloin ne luovassa ja/tai suosiollisessa mielessä ovat olleet uransa huipulla. 1950-luvun osalta avainartistien listaus on varsin asiallinen, vaikka Little Richard listasta puuttuukin. 1960-luku, rockmusiikin kiistatta innovatiivisin vuosikymmen, jakautuu brittirockiin, US- rockiin sekä souliin. Ensin mainitussa avainartisteista esimerkiksi Stones ja Kinks käsitellään ihailtavasti, mutta The Who pintapuolisesti. Amerikkalaisen rockin avainartistien listauksen suurin aukko lienee The Doors, mutta erityisen tiukkaa karsintaa on tehty soulin osalta.
1970-luku jakautuu rockiin, poppiin & discoon sekä punkiin & uuteen aaltoon. Avainartistien listauksessa kaupallinen menestys alkaa merkitä entistä enemmän; popin & discon osalta kyseisen statuksen arvoisiksi lasketaan esimerkiksi Bee Gees ja Elton John. Rockin puolella vastaavan tittelin saa vaikkapa Queen Deep Purplen tai Black Sabbathin sijaan. 1970-luvun osalta toiseksi laajimmassa artistilistauksessa useat keskeiset kitararockyhtyeet on hivenen koomisesti luokiteltu pelkästään lauluyhtyeiksi.
Lähemmäksi nykyhetkeä siirryttäessä avainartisteiksi on valittu lähes ainoastaan megasuosion saavuttaneita yhtyeitä ja artisteja. Teoksen loppupuolelle sijoitettu ulkomaisten artistien hakemisto on tiedon haussa todella kätevä ja myös yhden hitin ihmeet ja instrumentit saavat omat lukunsa. Henrik Laineen käsialaa oleva suppea Suomirock-katsaus aivan kirjan lopussa jää pakostakin alaviitteeksi.
Teosta on ollut laatimassa merkittävän ansioluettelon omaavia kirjoittajia, suomentaja Risto Latvala on tehnyt jättiurakan, ja plussaa teos saa myös upeasta kuvamateriaalistaan. Hakuteoksena Rock- suuri ensyklopedia on ehdoton; artistikohtaiset teokset on suunnattu kohteidensa tosi diggareille.