Kolmas ja miltei kovin
Reckless Love jatkaa matkaansa 80-lukuisen hardrockin maailmassa. Yhtyeen kolmannen pitkäsoiton äänityksiin on ollut käytössä runsaasti aikaa ja kappalemateriaalinsa vahvuudessa Spiritin voikin sanoa päihittävän kevyesti ainakin edeltäjänsä Animal Attractionin. Uutuusalbumi käynnistyy Night on Firen myötä hienoisissa diskotunnelmissa ja kappaleen kertosäkeessä on takaumia useampaankin 80-lukuiseen hittiin.
Bad Lovinilla palataan yhtyeen ominta alaa edustavan hardrockin pariin ja vahvasti Def Leppard-henkinen I Love Heavy Metal tekee tekstissään viittauksen sekä useisiin 80-luvulla voimissaan olleisiin heavybändeihin, joista kaikki eivät kuitenkaan edusta metallia, että Leppardin klassikoalbumin Hysterian kappaleeseen Pour Some Sugar on Me. Favorite Flavourin kertosäe on lähimpänä killeriä ja kyse on yleisestikin eräästä pitkäsoiton hittipotentiaalisimmasta raidasta.
Upean melodian varaan rakennettu Edge of Our Dreams keventää onnistuneesti tunnelmaa iskevän Sex, Drugs & Reckless Loven tehdessä musiikillisesti kunniaa etenkin eräälle 80-lukuiselle Kiss-klassikolle. Tyylitajuisen hittihakuinen Dying to Live on jälleen keskitempoisempi onnistunut styke, mutta ylikierroksilla kaahaava Metal Ass ei lukeudu parhaimmistoon. Runaway Loven sofistikoituneempi hardrokkaus toimii paremmin ja revittelevämmän So Happy I Could Dien verrokista kävisi vaivattomasti Mötley Crüen Kickstart My Heart. Päätösraita Hot Rain on komeasti kasvava, Pepen kitaroinnin kruunaama balladi.
Reckless Love ei uutukaisellaan kenties yllä debyyttinsä veroiseen riemukkuuteen, mutta kyseessä voi hyvinkin olla yhtyeen tähän mennessä laadukkain pitkäsoitto. Vaikka Reckless Loven tapauksessa imago korostuu tavanomaista voimakkaammin, myös se tärkein, eli musiikki on viimeistään nyt kolmanteen albumiin ehdittäessä tarpeeksi tasokasta ja innostavaa. Keikkakontekstissa yhtye on mieluusti päästävä todentamaan jo uudistuneen keikkasetin ansiosta.