Ranskalainen elokuva pureutuu erilaisuuteen ja rasismiin

JOENSUU – Ranskalaisen elokuvan viikon teemoja ovat tänä vuonna uskontoa, erilaisuus ja rasismi. Vuonna 2006 ensimmäistä kertaa järjestetty ranskalaisen nykyelokuvan viikko on vakiinnuttanut asemansa innostuneiden keskuudessa. Tänä viikko järjestetään 22.–26. maaliskuuta.
”Elokuvista kolme sijoittuu välimeren alueelle ja niissä käsitellään muun muassa maahanmuuttajien ja kantaväestön välisiä suhteita. Erilaisuutta käsittelee myös taitelijaelämänkertaelokuva Gainsbourg – vie héroïque vuodelta 2010. Elokuva kertoo Serge Gainsbourgin tarinan alkaen Pariisin miehityksestä 1940 koko maailman tuntemaksi kuuluisaksi runoilijaksi, säveltäjäksi, laulajaksi ja elokuvaohjaajaksi”, Jarkko Kuittinen Pohjois-Karjalan alueellisesta elokuvayhdistyksestä kertoo.

L’Esquive (Sivuaskel) vuodelta 2004 pureutuu 15-vuotiaan Krimon ja tämän kaveripiirin ihmissuhdekoukeroihin, kun Krimo ihastuu luokkatoveriinsa Lydiaan. Tarina on rakennettu yhteiskuntaluokkien välisiä rakkaussuhteita käsittelevän näytelmän harjoitusten ympärille.
Välimeren rannalla sijaitsevaan Toulonin kaupunkiin sijoittuva Dans la vie (Kiinni elämään) vuodelta 2007 kertoo halvaantuneen uskonnoltaan juutalaisen arabinaisen Estherin ja häntä hoitamaan saapuvan musliminaisen Haliman välille syntyvästä kumppanuudesta.
Khamsa vuodelta 2008 sijottuu pääasiassa Mirabeaun mustalaisleiriin Marseillen lähelle. Syntyperältään puoliksi romani ja puoliksi algerialainen Marco yrittää löytää paikkaansa kovassa ja köyhässä leiriympäristössä, jonne hän pakenee sijoitusperheeltään.
Cannesin elokuvajuhlien Grand Prix´n voittanut ja Ranskassa yli 3 miljoonaa katsojaa elokuvateattereihin koonnut Xavier Beauvois´n Des hommes et des dieux (Jumalista ja ihmisistä) vuodelta 2010 kertoo munkeista Algerian vuoristossa. Elokuva perustuu tositapahtumiin.
Joensuun elokuvaviikko on osana valtakunnallista ranskalaisen nykyelokuvan kiertuetta, jonka Pohjois-Karjalan alueellinen elokuvayhdistys ry koordinoi yhteistyössä Institut français de Finlanden kanssa. Keskeisesti järjestelyissä mukana ovat Pirjo Passoja Joensuun suomalais-ranskalaisesta yhdistyksestä sekä Ranskan kunniakonsuli Outi Savonlahti.

Ranskalaisen nykyelokuvan viikon näytökset Tapiossa 22.-26. maaliskuuta tiistaista perjantaihin klo 16.30 ja lauantaina klo 15.00. Tiistain, keskiviikon ja torstain elokuvissa on englanninkielinen tekstitys.