Räminää oli jo ennen Stam1naa

Teksti: Pertti Pulkkanen
Ari Väntänen: Stone. LIKE: 2018. 327 s.

Kotimaisen speedmetallin ehdottomasti keskeisimmän edustajan, Stone-yhtyeen vaiheet on Ari Väntäsen ansiosta dokumentoitu harvinaislaatuisen kiehtovasti kirjoitettuun biografiaan. Jo alkuvuodesta 1988 ilmestyneellä esikoisalbumillaan Stone vaikutti ratkaisevasti kotimaisen metallimusiikin kehitykseen ja yhtyeen tekemä pioneerityö on edelleen kuultavissa useiden tyylisuunnan edustajien musiikillisessa ilmaisussa. Biografian viitekehyksenä Stonen ydinryhmä; solisti/basisti Janne Joutsenniemi, kitaristi Roope Latvala, rumpali Pekka Kasari ja myös tuottaja Mikko Karmila kokoontuivat Keravalle muistelemaan menneitä.

Harvassa rockbiografiassa yhtyeen jäsenten varhainen musiikillinen kehityskaari on kartoitettu yhtä perusteellisesti ja innostavasti kuin Stonen tapauksessa. Heavyn lisäksi yhtyeen jäseniin; erityisesti Joutsenniemeen vaikutti myös punk ja esimerkiksi Pelle Miljoona & 1980:n alkuvuodesta 1979 ilmestynyt klassikkoalbumi Pelko ja viha, joka oli Joutsenniemen ensimmäinen omilla rahoilla ostama levy. Vanhemmat kannustivat musiikillista lahjakkuutta omannutta jälkikasvuaan soittoharrastuksen pariin. Pohjatyötä myös keikkailun osalta oli tehty runsaasti jo ennen Stonea Cross of Iron -yhtyeen riveissä koulu- ja nuorisotalokeikkojen ansiosta.

Perusheavysta musiikillista ilmaisua lavennettiin ensin esimerkiksi Motörheadin ansiosta ja Metallica-diggareita tulevista Stonen jäsenistä tuli kakkosalbumi Ride the Lightningin aikoihin. Kotimaisista yhtyeistä Stonen diggauskohteisiin lukeutui erityisesti Kouvolan pyörremyrsky Peer Günt, jonka lämmittelijänä yhtye pääsi myös soittamaan kahdella Tavastian-keikalla keväällä 1987.

Stonen kaksi ensimmäistä albumia Stone (1988) ja No Anaesthesia (1989) saavat teoksessa ansaitsemansa perinpohjaisen käsittelyn. Yhtyeen ja sen lähipiirin lisäksi teoksessa ääneen pääsee myös merkittävä määrä muita keskeisiä suomiheavyn edustajia. Kyseisen seikan ansiosta teos onkin varsin kiehtova katselmus koko kotimaisen metalliskenen kehitykseen ensisijaisesti toki Stonen vaikutusajalta, mutta retrospektiivisten viittausten ansiosta myös varhaisemmalta kaudelta.

Stonen Yhdysvalloissa viettämät puolitoista kuukautta tuottivat ainoastaan neljä keikkaa, mutta sitäkin runsaammin ulkomusiikillista viihdykettä. Miehistönvaihdoksen yhtye koki keväällä 1990, jolloin kakkoskitaristi Jiri Jalkanen vaihtui Airdashista poistuneeseen Markku ”Nirri” Niiraseen. Vuonna 1990 ilmestyneellä kolmannella pitkäsoitollaan Colours, Stone muutti tietoisesti tyyliään aikaisempaa synkempään ilmaisuun. Albumin tunnelmaan ei voinut olla vaikuttamatta myös yhtyeen ystävän Jallu Mantilan menehtyminen tulipalossa. Colours onkin omistettu Mantilan muistolle. Kyseisen albumin jälkeen Stone teki kiertueen Tanskassa.

Myös vuonna 1991 ilmestynyt ja Stonen viimeiseksi studioalbumiksi jäänyt Emotional Playground merkitsi harppausta eteenpäin ja löytyypä nitäkin, jotka ovat valmiit kohottamaan sen Stonen parhaaksi. Vaikka kyseinen pitkäsoitto nauhoitettiin MTV:n studioilla ja Finnvoxilla, sen kappaleista taltioitiin onnistuneet demoversiot PeeGee-studiolla Kouvolassa.

Elo-syyskuussa 1992 soitetuilta Stonen jäähyväiskeikoilta kasattiin 16 kappaleesta koostuva livelevy, joka kantoi tavanomaisesta poikkeavaa ja kiehtovaa nimeä Free, joka viittasi myös The Jimi Hendrix Experiencen debyyttisinglen Hey Joe kääntöpuolella julkaistuun kappaleeseen Stone Free.

Stonen telakoitumisen jälkeen yhtyeen jäsenistöä on kuultu monissa muissa keskeisisssä yhtyeissä, joista nostettakoon pikaisesti esiin Suburban Tribe, Waltari, Amorphis ja Children of Bodom. Virallisen hajoamisensa jälkeen Stone on tehnyt muutamia erinomaisen vastaanoton saavuttaneita esiintymisiä, kuten keikat Tuska-festivaalilla vuosina 2000 ja 2014.

Väntäsen Stone-biografia on toimitettu niin pätevästi, että teoksesta muodostuu mitä mainioin lukukokemus myös keskikastin Stone-diggarille.