Kuvassa Tohtori (Karoliina Nousiainen), Herra Tarkkula (Sami Nousiainen), Hirviö (Ilkka Marttinen) sekä Van Tamber (Taru Väyrynen). Kuva: Jyri Keronen. 
Tanssivastaava: Anastasia Kolomainen Tanssijat: Fanni Suominen, Juulia Salo, Tinja Laakso, Elina Karjalainen, Heidi Väyrynen, Johanna Kämäräinen, Emma Halén, Anastasia Kolomainen Bändivastaavat: Tiia Turunen, Ida-Meri Heiskanen Bändi: Tiia Turunen, koskettimet, Niilo Paalanen, rummut, Roki Rautiainen, basso, Petri Havukainen, kitara, Ilkka Saloranta, laulu, Ida-Meri Heiskanen, laulu, Rebekka Saukko, viulu, Miranda Ojanen, viulu, Kerttu Kivioja, sello
Jos terve järki ja tietyt inhmimilliset rajoitteet jätetään huomiotta, kuten kunnon taiteilijan kuuluu, niin Rajaspeksissa on aivan järjetön potentiaali. Se on varmaotteisesti rakentamassa itsestään joensuulaista instituutiota, mutta ainakaan vielä se ei pahasti osoita instituutioksi jämähtämisen merkkejä.
Tämän vuoden speksi Kauniit ja hirviöt sijoittuu kuvitteelliseen Joensulvanian kylään, jossa hullu tohtori yrittää luoda elämää ja hänen luomustensa karkumatka johtaa seikkailuun, jossa käsitellyksi tulee niin pelko ja huoli autioituvasta periferiasta kuin muukalaisia kohtaan tunnettu viha ja epäluulokin.
Kauniita ja hirviöitä kannattelee etenkin piinkovaksi hiottu tanssiryhmä, enkä sano tätä vain sen vuoksi, että viime vuonna suututin tanssiryhmän. Sekä koreografit että tanssijat onnistuvat upeasti. Kun tämän tyyppiseen spektaakkeliin tehdään koreografiaa, korostuu virtuositeetti enemmän kuin kerronta ja taitoa tanssijoilla riittää. Kaikki ovat hyviä ja pari heistä suorastaan erinomaisia.
Speksin käsikirjoittaja Sami Nousiainen Samu Heikinmatin ja Ville Rautiaisen muodostaman tiiminsä kanssa on kirjoittanut koherentimman ja valmiimman tarinan kuin viime vuonna, mutta se on edelleen pidetty enemmänkin omstartteja sekä tanssi- ja lauluesityksiä legitimoivana ohuena kehyksenä. Ohjaajat Veera Ylöstalo ja Juulia Hakkarainen ovat tehneet hyvää työtä siinä, että esitys toimii pientä alkuhankaluutta lukuunottamatta hyvin.
Koko speksin konsepti perustuu paljolti tiettyyn spontaaniuteen ja vain nipin napin hallinnassa pidettyyn kaaokseen. Ensi-illassa kone lähtee käyntiin hiukan yskähdellen ja huolestuttavan pitkään meno on aika vaisua. Näyttelijät saavat otteen esityksestä vasta kun se on jo pitkällä. Kun esitys vihdoin saadaan kunnolla käyntiin, katoaa vaivaantumisen tunne onneksi nopeasti. Tanssijat ovat ainoa porukka, joka on tulessa alusta alkaen ja he tarjoavat hiotuimman ja vahvimman suorituksen – kenties siitä syystä, että heiltä odotetaan kohtalaisen vähän improvisoinnin vaikeaa taitoa. Bändi, jossa on paljon edellisvuosien porukkaa hoitaa hommansa mallikkaasti, mutta kovin kummoista ilottelua heistä ei ainakaan ensi-illassa saatu irti.
Joensuulaisella teatterikentällä jo veteraanin viittaa kantavat Sami Nousiainen, Tuomas Uusitalo ja Iiro Tuovinen ovat tällä kertaa vähemmän keskeisissä rooleissa kuin aiempina vuosina. Varsinaiseksi pääpariksi hahmottuvat Ilkka Marttisen esittämä Hirviö ja Veera Turusen esittämä Elsa ja molemmat hoitavat tonttinsa hyvin, vaikka joitakin omstartteja he missaavat aika silmiinpistävällä tavalla. Karoliina Nousiainen tekee hyvää, joskin hitusen ailahtelevaa työtä Tohtorin anti-sankariroolissa. Taru Väyrynen hukkaa esittämänsä Van Tamberin aika ajoin, mutta tekee sen löytäessään todella hienoa työtä fundamentalistisena psykopaattina. Juulia Hakkarainen tekee kiehtovaa työtä Pöljiön roolissa, mutta hahmo jää harmi kyllä aivan oudoksi ja sivuun.
Speksi on sovitettu lavalle hyvin perinteiseen tapaan ja esimerkiksi asetelmaa, jossa laulajat laulavat lavan reunoilla, jotta tanssijat saavat koko lavan käyttöönsä ja ovat selvässä pääroolissa ei juurikaan rikota. Saman toisto käy asteen verran puuduttavaksi. Enemmän kaipaisi myös selkeästi eriytettyjen laulu-, tanssi- ja näyttelemisosien sulauttamista tai limittämistä.
Rajaspeksin jatkomahdollisuudet ovat Kauniiden ja hirviöiden perusteella joko toimia kuten laitosteatteri tai lisätä kunnianhimoa ja riskinottoa. Pienen jämähtämisen uhan leijuessa ilmassa se voidaan hyväksyä ja luottaa siihen, että ihmiset hyväksyvät latteammankin viihteen. Viihteen kritisoiminen mielletään usein kusipäiseksi elitismiksi ja syntynyt puolustusreaktio sekä se, että osalle oikeasti riittää ihan kiva myyvät kyllä lippuja – jonkin aikaa. Laskeva kierre on silti todennäköisesti edessä. Toinen, toivottavampi vaihtoehto on, että unohdetaan terve järki ja inhimilliset rajoitteet.
Rajaspeksi on häpeilemättömän kaupallinen ja viihteellinen sekä hiottu ja laadukas. Loistava tapa viettää iltaa. Ja ensi-ilta ei varmasti ollut esityksistä paras. Menen itsekin vielä uudestaan.