Raamit sortuu, rakkaus jää

Kuopion teatterin kevään viimeisenä ensi-iltana nähdään irlantilaisen Brian Frielin kirjoittama näytelmä Elonkorjuujuhla. Näytelmä kertoo viiden sisaruksen helmoissa kasvaneen pojan tarinan. Naisten kasvattaman pojan elämä mullistuu, kun perheeseen tuodaan ensimmäinen radio, ja miehen malli osoittautuu kerrottua kimurantimmaksi, kun sisarusten ja kyläyhteisön pyhittämä lähetyssaarnaaja veli palaa kotiin Afrikasta pakanana.

Näytelmässä on viisi vahvaa naishahmoa, mutta siitä huolimatta Kuopion teatterissa vierailevan ohjaajan Hannele Rubinsteinin mukaan kyseessä on mies-näytelmä.

”Tarinan kertoo 35-vuotias Michael, joka muistelee lapsuuttaan. Se saa suorastaan ihmettelemään minkälainen mies näin hurjan lapsuuden kokeneesta tulee. 7-vuotias Michael toisaalta edustaa meitä kaikkia sillä, jokainen meistä on sen ikäisenä suuren mullistuksen kourissa”, Rubinstein avaa Karri Lämpsän esitämää päähenkilöä.

Rubinstein ei väsy hehkuttamaan Frielin tekstin monitasoisuutta. Hän kertoo haaveilleensa näytelmän ohjaamisesta siitä lähtien, kun luki näytelmän ensikerran 90-luvulla. Reilun kymmenen vuoden sulattelusta huolimatta, näytelmä on avannut Rubinsteinille uusia tasoja edelleen.

”Olemme todenneet näyttelijöiden kanssa, että aina kun luulet ymmärtäväsi lopullisesti näytelmän monet tasot, niin eteen avautuukin taas uusi.”

Yhdeksi tasoksi ylitse muiden Rubinstein kohottaa kuitenkin vapauden teeman. Myytiksi paisunut lähetyssaarnaajaveli on Afrikan vuosien aikana nostanut sisariensa ja sukunsa statuksen taivaisiin katolilaisessa yhteisössä. Pakanana paluu, kuitenkin romauttaa raamit. Pysähtyneisyyttä sekä menojalkaa herättelevät myös uudesta radiosta tulvivat irlantilaissävelet.

”Nurinkurista on se, että näytelmän ihmisten suojarakennelmaksi omaksuma katolilaisuus on kääntynyt vankilaksi”, ohjaaja pohtii.

Frielin vuonna 1990 kirjoittama näytelmä, joka on alkuperäisnimeltään Dancing at Lughnasa, sijoittuu vuoteen 1936 syrjäiseen Ballybergin kylään Irlannissa. Kuten näytelmän nimi viittaa tanssilla ja musiikilla on vahva osa. Näytelmän työryhmän mukaan koreografi Petri Kauppisen ja ohjaajan yhteistyö on ollut poikkeuksellista.

Näyttelijä Seija Pitkäsen mukaan työtapa on tuonut uutta tuulta näyttelijän työhön. Pitkänen kertoo, kuinka liikekielen tuominen ohjauksen tueksi, on avannut näyttelijänä uutta omaan kehonkieleen.

”Usein näyttelijä saattaa seisoa lavalla illasta toiseen maneeriensa kanssa. Petri on liikekieltä tarjotessaan tuntunut tässä kohden suorastaan patojen laukaisijalta”, Pitkänen nauraa.

Ohjaaja Hannele Rubinstein on työskennellyt laajalti maamme laitosteattereissa ja laajimmin tunnetuin työ lienee YLElle ohjattu Fakta Homma –sarja. Elonkorjuujuhlan ensi-ilta nähdään Kuopion teatterin Suurella näyttämöllä 14. huhtikuuta 2010. Näytelmä jatkuu myös seuraavalla syyskaudella.

Elonkorjuu työryhmä
Ohjaus: Hannele Rubinstein
Näyttelijät: Michael, Karri Lämpsä, Kate, Sari Happonen, Maggie, Seija Pitkänen, Agnes, Lina Patrikainen, Rose, Henna Haverinen, Chris, Katri-Maria Peltola, Gerry, Mikko Paananen, Jack, Jukka Auvinen
Lavastus: Minna Kauhanen
Puvut: Jaana Kurttila
Koreografia: Petri Kauppinen
Suomennos: Esko Elstelä