Joensuun keskustassa pahoinpideltiin kahta ulkomaalaista Itä-Suomen yliopiston opiskelijaa tiistaina 18. syyskuuta. Poliisi epäilee, että teon taustalla on ollut rasistinen motiivi.
Itä-Suomen yliopiston turvaryhmän puheenjohtaja, hallintojohtaja Tuomo Meriläinen kertoo, että yliopisto keskittyy nyt kriisiavun tarjoamiseen ja seuraa tapahtumien vaikutusta opiskelijoihin:
”Yliopisto pyrkii nyt kaikin keinoin vaikuttamaan siihen, että opiskelijat kokevat olonsa turvalliseksi. Huolena on, millä tavalla tämä näkyy yliopiston imagossa. Opiskelijoiden on koettava yliopisto nyt ja jatkossa turvallisena ympäristönä opiskella.”
Meriläisen mukaan yliopisto suhtautuu tapahtuneeseen vakavasti ja järjestää uhreille, sekä muille yliopiston ulkomaalaisille opiskelijoille kriisiapua.
”Ulkomaalaisille opiskelijoille on tarjottu apua eri tahoilta, niin Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YTHS:n kuin henkilöstön puolelta. Opintopsykologi on mukana kriisiavussa, sekä yliopiston kampuspappeja on tiedotettu tapahtuneesta.”
Yliopisto järjestää opiskelijoille tapaamisia opintohallinnon, sekä tiedekuntien ja osastoilla toimivien kansainvälisyyskoordinaattoreiden kanssa. Asia nostetaan esille myös yliopiston turvaryhmässä, jonka tehtävänä on huolehtia yliopiston turvallisuusasioiden koordinoimisesta. Meriläinen toimii ryhmän puheenjohtajana.
”Käymme turvaryhmän kanssa läpi tapahtunutta ja tarkastelemme yliopiston prosessia tapahtuman osalta, sekä mietimme jatkotoimia.”
Joensuun kaupunki kutsuu koolle turvallisuustyöryhmän, josta kertoo tarkemmin kaupunginjohtaja Kari Karjalainen:
”Turvallisuustyöryhmä kokoontuu säännöllisesti yhdessä eri turvallisuusviranomaisten, kuten poliisin kanssa. Tällä kertaa kutsumme mukaan myös Itä-Suomen yliopiston edustajia. Poliisitutkimukset ovat vasta alussa, ja tarkoituksenamme on saada lisätietoa siitä, mitä tapahtuman taustalla on ollut.”
Yliopisto sai tietää pahoinpitelystä saman päivän aikana, tiistai-iltana. Seuraavana aamuna yliopiston turvallisuudesta vastaavat henkilöt olivat selvittäneet, mitä oli tapahtunut. Opiskelijoille ja henkilökunnalle tiedotettiin Tuomo Meriläisen mukaan heti sen jälkeen, kun taustatiedot oli saatu selville.
Itä-Suomen poliisilaitoksen mukaan Joensuun keskustassa sijaitsevassa Vapaudenpuistossa noin kahdeksan suomalaista oli alkanut huudella rasistisia kommentteja kahdelle ulkomaalaiselle miesopiskelijalle. Heidän kimppuunsa oli hyökännyt yksi suomalainen mies, joka oli potkinut ja lyönyt opiskelijoita. Myöhemmin mukaan oli liittynyt kaksi muuta henkilöä. Alustavien tietojen mukaan opiskelijat eivät saaneet tapahtumassa vakavia vammoja.
Itä-Suomen yliopisto on kertonut tuominneensa jyrkästi väkivallan teot ja rasismin yhdessä Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan (ISYY), sekä Joensuun kaupungin kanssa.