Professori- ja Tutkijaliitto: Yliopistot ovat unohtaneet tehtävänsä

KUOPIO Professori- ja Tieteentekijöiden liittojen mukaan yliopistot ovat harhautuneet yhteistoimintaneuvottelujen vimmassaan tehtävästään.

”Yliopiston tehtävä ei ole tehdä ”tuottoa” saati ”voittoa”. Tieto, koulutus ja osaaminen ovat yliopistojen tuloksia ja Suomen vahvuuksia nyt ja tulevaisuudessa”, Professoriliiton puheenjohtaja Maarit Valo linjaa liiton tiedotteessa.

Kuluva kevät on osoittanut, että yt-neuvottelut on otettu yliopistojen hallitusten arkiseksi työkaluksi. Tällä hetkellä yt-menettelyjen kourissa ovat Itä-Suomen, Oulun ja Aalto yliopiston sekä Tampereen teknillisen korkeakoulun työntekijät.

Liiton mukaan yhteistoimintamenettelyjen nopean käytön malli on saatu yliopistoihin yrityselämästä. Henkilöstövähennyksiä tehdään alijäämäisten yksiköiden lisäksi jopa alijäämäisistä tutkimusryhmistä.

”Peruutuspeilissä näkyvät tilinpäätöstiedot saavat yliopistot tekemään peruuttamattomia ratkaisuja, vaikka ylipistoja tulisi strategisen suunnittelun avulla viedä tulevaisuuteen”, Valo toteaa.

”Lisäksi joistakin yksiköistä kaikuu huolestuttavia viestejä siitä, että jatkuvassa pelon ilmapiirissä huippututkijat ovat etsiytymässä muille työmarkkinoille”, tiedotteessa todetaan.

Liitot ovat heränneet nyt myös yhteen yliopistouudistuksen ansoista.

”Yliopistouudistuksen yhteydessä yliopistotyönantaja ajoi voimakkaasti henkilöstön virkasuhteiden muuttamista työsuhteiksi. Nyt on paljastunut karusti, mikä tässä oli taustalla: työsuhteista väkeä on helpompi irtisanoa. Tuntuu siltä, että on keskitytty pääsemään eroon ihmisistä, kun tärkeämpää olisi katsoa yliopistoa kokonaisuutena”, Tieteentekijöiden liiton puheenjohtaja Tapani Kaakkuriniemi huomautti.

Lisätietoa Itä-Suomen yliopiston yhteistoimintaneuvottelujen käänteistä löytyy Uljaan 4/2014 näköislehdestä sivulla kuusi.