Pisarat loikkii parisuhteista avaruuteen

Teksti: Pasi Huttunen
Kuvat: JoYT
Kuva lyhytnäytelmästä Miesastronautti, jonka on kirjoittanut ja ohjannut Tiina Lampén. Rooleissa nähdään Emmi Kiiskinen, Emilia Toropainen, Samu Heikinmatti ja Jaakko Alander.

Tämä alkaa pian olla yksi kestävimmistä joensuulaisista teatteriperinteistä. Neljästoista Joensuun ylioppilasteatterin Pisarat saa ensi-iltansa 13. tammikuuta.
Lyhytnäytelmäkokonaisuus on ylioppilasteatterin tapa ajaa sisään uusia tekijöitä ja pistää heidät tekemään teatteria yhdessä kokeneempien tekijöiden kanssa. Teemana on tällä kertaa sukupuoli ja sukupuolettomuus.
”Näytelmien teemat vaihtelevat parisuhdedraamasta avaruusoopperaan. Mukana on niin kevyempää kuin kantaaottavampaakin näkökulmaa”, teatterilta kerrotaan.

Pisarat on myös mukana joensuulaisten harrastajateattereiden yhdessä käynnistämässä Teatterihaasteessa, jonka tavoitteena on tiivistää teattereiden yhteistyötä ja saada lisää katsojia.
”Näyttämällä lipunmyynnissä kuvan Pisaroiden julisteesta, saa normaalihintaisesta ja alennuslipusta 3 euron alennuksen”, he vinkkaavat.
Muut haasteeseen osallistuvat teatterit ovat Teatteridiletantit ja Vääräpyörä.

Pisarat XIV Joensuun Pakkahuoneella 13. tammikuuta kello 19.