1960-luvulla Yhdysvalloissa taisteltiin rotusortoa vastaan, laittominkin keinoin. Lakeja lähtee rikkomaan nuori nainen, aloitteleva kirjoittaja Skeeter (Emma Stone), joka haluaa kertoa yhteiskunnan sorrettujen tarinan heidän omilla sanoillaan. Hän päättää ryhtyä keräämään mustien piikojen tarinoita kamalista isäntäperheistään, mutta se ei onnistukaan liian helpolla. Skeeter joutuu taistelemaan niin valkoisten kuin mustienkin ennakkoluuloja kohtaan, kun hän alkaa etsiä sopivia tarinankertojia niiden joukosta, jotka hoitavat kodit ja kasvattavat toisten lapset.
Tasa-arvon kannattajien vastapuolella oli puolestaan käytössään laillisia, tosin epäilyttäviäkin, keinoja pitää mustat kansalaiset erossa valkoisten omasta puhtoisesta maailmasta. Puhtoinen maailma saattoi järkkyä esimerkiksi siitä, jos musta palvelija käytti isäntäväen vessaa, joten tätä ongelmaa varten tarvittiin muun muassa uusia lakeja: ”Mutta täällä on todellisia rasistejakin. Minä vain kannatan rotuhygieniaa”, toteaa elokuvan pääpahis. Miten tämä kuulostaakin niin tutulta? ”En minä ole rasisti. Minä olen vain maahanmuuttokriittinen”, sanoo 2010-luvun suomalainen poliitikko.
Elokuvan kuvaaman aikakauden vertautuminen nykyaikaan sai aikaan melko ahdistavia tunteita.
Vaikka Piiat olikin täysin fiktiivinen, sen aidonoloinen lavastus ja tarinan luonnollinen kietoutuminen aikansa poliittiseen liikkeeseen teki siitä kohtalaisen uskottavan. Alussa jopa luulin kyseessä olevan tositarinan, sillä elokuva alkoi siitä, kun Skeeter haastatteli toista päähenkilöä, keski-ikäistä mustaa piikaa Aibileenia (Viola Davis). Vain nämä kaksi, Skeeter ja Aibileen, sekä kolmas päähenkilö, toinen musta piika Minny (Octavia Spencer) kasvavat ja kehittyvät ihmisinä elokuvan aikana. Muut hahmot puolestaan säilyvät melko yksioikoisina ja stereotyyppisinä, joten loppua kohden uskottavuus alkaakin hiukan murentua.
Tarina kulkee loogisesti ja sopivaa vauhtia eteenpäin. Kuvaus on riittävän tarkkaa ja katsojan huomio kiinnitetään aina olennaisiin asioihin. Näin saadaan aikaan perushyvää draamaa, jota on miellyttävää seurata. Valitettavasti mieleeni ei kuitenkaan jäänyt elokuvasta mitään elämää suurempia ajatuksia, joten en varmaan jonkin ajan kuluttua sitä edes enää kovin hyvin muista. Mutta mikä onkaan se karmea temppu, jonka törkeästi potkut saanut piika Minny tekee entiselle emännälleen ja joka varmasti jää myös jokaisen katsojan mieleen, vaikka elokuva ei muuten suuria tunteita herättäisikään?