Pihka ja myrsky houkuttelee pintaa syvemmälle

Pihka ja myrsky lähestyy kuulijoitaan yhteisörahoitetun tupla-albumin, Koskaan ei ole valmista, muodossa. Nyt ilmestynyt Onko täällä muita on albumikaksikon ensimmäinen osa, ja toista osaa Henna Helasvuon ja Lasse Turusen johtamalta yhtyeeltä on lupa odottaa ilmestyväksi marraskuussa.

Ensi kuulemalta albumi vaikuttaa hyväntuuliselta popmusiikilta, ilman sen syvällisempää sanomaa tai tarkoitusta. Perinteiset bändisoittimet ja ohjelmoidut äänet nivoutuvat albumilla saumattomasti toisiinsa, ja useat kappaleet kehottavat nousemaan ylös tietokonetuolista ja tanssimaan soluhuoneen ahtaita seiniä hipoen.

Albumin todellinen viehätys tulee kuitenkin sen teksteistä. Tekstit muodostavat koskettavan tarinan ihmisestä, joka on vieraantunut yhteiskunnasta ja ystävistään ja kokee olevansa yksinäinen ja vääränlainen. Kappaleen Pukukoppi tekstissä kerrotaan koulukiusatun tunteista, julmaksi kertomuksen tekee kertojan kotona saama kohtelu. Nimikappaleessa Onko täällä muita kertoja on muodostanut suojakseen kuplan jonka sisältä tarkastelee maailmaa, samalla ihmetellen onko muuttunut oikeasti näkymättömäksi. Mallinmitoissa taas kertoo nyky-yhteiskunnan kauneusihanteista, ja niiden vastustamisesta.

Yhtyeen ensimmäisellä albumilla Helasvuo ja Turunen lauloivat suurimman osan kappaleista yhdessä, mutta nyt Helasvuo on saanut vetovastuun, ja hänen äänensä kantaakin albumin tarinaa eteenpäin oivallisesti. Kokonaan Turunenkaan ei ole laulamisesta luopunut, ja ajoittaiset yhdessä lauletut kertosäkeet toimivatkin hyvänä tehokeinona. Sävellyskynän terävöitymisen ohella tämä onkin suurin yksittäinen parannus yhtyeen ensimmäiseen albumiin verrattuna.

Jään odottamaan marraskuuta, ja albumikokonaisuuden täydentävää osaa. Oletettavasti se tarjoaa päätöksen nyt alkaneelle tarinalle, ja varmuudella ainakin lisää tarttuvia ja tanssittavia pop-kappaleita.