Pieni klassikko kotimaiselta superyhtyeeltä

Teksti: Pertti Pulkkanen
Royals: Out. Love Records.

Helmikuussa 1977 Tukholman Marcus Music -studiossa nauhoitettu Out on kotimaisen rockin superyhtyeisiin lukeutuvan Royalsin toinen studioalbumi, joka sijoittuu laadullisesti varsin lähelle edeltäjäänsä, edellisenä vuonna ilmestynyttä Spring ’76 -pitkäsoittoa. Joidenkin mielestä kyseessä on jopa edeltäjäänsä onnistuneempi albumikokonaisuus.

Kaupallisesti Out ei kuitenkaan ollut Spring ’76:n veroinen menestyslevy Royalsin repertuaarissa. Spring ’76 saavutti nimittäin yli 25 000 kappaleen myynnillään kultalevyn Outin myynnin jäädessä noin 15 000 yksikköön. Pitkäsoiton kymmenestä kappaleesta seitsemän edustaa Royalsin omaa tuotantoa. Lainoja ovat näkemykset pitkäsoitolle useammankin tekstin laatineen Jim Pembroken upeasta balladista Just My Situation, jonka versiossa Albert Järvinen kitaroineen suorastaan loistaa, Joe Walshin kappaleesta Happy Ways sekä yllättävimpänä The Beatlesin Revolver -klassikkoalbumin haasteellisesta päätöskappaleesta Tomorrow Never Knows.

Royalsin omasta tuotannosta pitkäsoiton huippuhetkiin lukeutuvat erityisesti kummankin levypuoliskon avausraidat Kings of Power ja nimikappale Out. Royalsin säveltämä ja Pembroken sanoittama More is What You’ll Give/Get on upean melodinen ja aavistuksen psykedeelinen raita, joka osaltaan osoittaa Järvisen ylivertaisuutta kepin varressa. Alkusoittona sille on Ippe Kätkän käsialaa oleva, vajaa pariminuuttinen Cha Cha Drive In. Pitkäsoiton kakkospuolen päättävät Monoply ja Not Worth Writing Home About ovat Pave Maijasen ensimmäiset levytysversion osakseen saaneet sävellykset. Royalsin yhdessä Janne Ödnerin kanssa tuottama Out on pieni klassikkoalbumi, joka on kestänyt ajan hammasta varsin onnistuneesti.

1977-sarjassa Pertti Pulkkanen ihastelee 40 vuoden ikään ehtineen rocklevytarjonnan laatua ja määrää.