Pettymys omaan sukupolveen

ELOKUVA – Iikka Forss on 37-vuotias Helsingin kaupunginteatterin näyttelijä, jonka ura näyttämöllä ja teatterissa on jatkunut jo kolmen vuosikymmenen ajan. Forssin ensikosketus teatterimaailmaan tapahtui baletin kautta kolmevuotiaana. Forss on luonut uraansa näyttelijän työ edellä ja pidättäytyy kohteliaasti puhumasta yksityiselämästään julkisuudessa.

”Näyttelijän työ on minun työni, ja siitä minä haluan puhua. Kaikki muu on tarpeetonta.”

Forss kokee nykypäivän itsensä tuotteistamisen itselleen vieraaksi ilmiöksi, ja on sitä mieltä että sosiaalisen median käyttö on joiltakin ihmisistä karannut hieman käsistä.

”Kohtuus pitäisi olla siinäkin asiassa. Sosiaalinen media osaa olla aika pelottava ja jopa vähän kuvottava, jos sitä käytetään toisten ihmisten kiusaamiseen ja yleiseen loanheittoon. Ja jotkut ihmiset käyttävät sitä oman elämänsä brändäämiseen suoltaen sinne kaiken mahdollisen tyyliin heräsin aamulla ja paska haisi ihan mansikalle”, Forss tuohtuu.

Iikka Forss kertoo itse pahoittavansa mielensä epäoikeudenmukaisuudesta, suomalaisen yhteiskunnan yleisestä rappiotilasta, sekä valloillaan olevasta kokoomuslaisesta politiikasta missä eriarvoisuus lisääntyy ja kaikkea rajoitetaan tai kielletään.

”Olen minä kyllä aika pettynyt omaan sukupolveeni. Tuntuu kuin suomalaiset ajattelisivat tänä päivänä että meillä on vain oikeuksia, eikä lainkaan velvollisuuksia”, Forss kritisoi ja myöntää mielensäpahoittajan tavoin itsekin kaipaavansa vanhoja hyviä aikoja.

”Jokainen suomalainen tietää miltä se ahdistus tuntuu kun oman maan urheilija epäonnistuu, ja kuinka Lasse Virenin kaatumisen jälkeinen kultajuoksu sykähdyttää edelleen. Vaikka kyllähän länsimaissa tilanne on nykyisin parempi esimerkiksi tasa-arvon kannalta, mutta monissa asioissa meininki oli ennen parempaa.”

Forssin roolihahmo on Mielensäpahoittajassa kenties tasa-arvoisin suomalainen mies mitä kotimaisessa elokuvassa on koskaan esitetty. Forss kertoo itse vaikuttaneensa hahmon syntyyn paljon, mutta tärkeintä roolin kehityksen kannalta oli vuorovaikutus vastanäyttelijöiden kanssa

”Roolihahmoni on minun, Tuomas Kyrön ja ohjaaja Dome Karukosken käsitys modernista suomalaisesta miehestä, joka rikkoo perinteisiä sukupuolirooleja siten että ei olekaan välttämättä miesten ja naisten töitä erikseen”, Forss kertoo ja kuvailee roolihahmoaan hetkittäin jopa liiankin myötäileväksi.

Mielensäpahoittaja on komedia, eikä sitä Forssin mielestä olisi puhtaana draamana tehdäkään.

”Syvälle totuuksiin pääsee kutkuttelemalla pinnalta, jos halutaan kertoa jotain oikeasti tärkeää.”

Elokuvan loppupuolella olevassa kohtauksessa Mielensäpahoittaja ja poika ottavat rajusti yhteen, mikä käynnistää muutoksen molempien elämässä.

”Eräänlainen henkinen isänmurha on välttämätön siinä tilanteessa, sillä muutos pääsee tapahtumaan vain sitä kautta.”

Ennakkonäytös Mielensäpahoittajasta Hopeatähti-sarjassa Tapiossa 3. syyskuuta kello 10. Elokuvan Suomen ensi-ilta 5. syyskuuta.