Peruslaadukas tulkinta lastenklassikosta

Välillä on vaikea sanoa, onko Joensuun kaupunginteatterin Pessi ja Illusia oikeastaan tehty lapsille vai aikuisille. Sen verran taidehiippailun makua esityksessä välillä on, että vaistomaisesti vilkuilen ympärillä olevia lapsia, alkaako katse harhailla jonnekin muualle lavalta ja käsi hapuilemaan jostain älylaitetta. Ei ala, joten ratkaisu näyttää onnistuneelta. Yrjö Kokon vuonna 1944 julkaistu klassikko on jo monen sukupolven rakastama teos ja teatterisovitus on selvästi laskelmoitu niin, että siinä on jotain vähän kaikenikäisille.
Sotateemaa tuodaan esiin etenkin näytelmän alkupuolella esiin vahvasti, mutta selkeää pasifistista viestiä ei kovin suoraan artikuloida. Sota on sodittava loppuun kun se aloitettu on. Kovin yhteiskunnalliseksi ei näytelmää ole haluttu viedä ja luontoteema kiehtoo tässä toteutustavassa paljon enemmän. Sitä tuodaankin näyttämölle kauniilla ja inspiroivalla tavalla. Esimerkiksi pihlaja (Lassi Uimonen) marjoineen (tanssijat) on hahmona kiehtova ja hyvin kauniilla tavalla toteutettu. Luonnon julmempaa puoltakaan ei kaihdeta tuoda esiin, joten etenkin pienemmille lapsille yleisössä näytelmä antanee pohdittavaa. ”Kuoliko se palokärki?” olin kuulevinani jonkun lapsen kysyvän.

Jo lavastus tekee vaikutuksen. Se on toteutettu hyvin kauniisti. Samoin toisaalta hyvin perinteinen, mutta samalla tähän aikaan pienillä asioilla linkittyvä puvustus toimii. Vieraileva ohjaaja Ilmari Pursiainen ei kenties vielä ensi-iltaan tultaessa ole saanut kaikista näyttelijöistään irti aivan täysiä tehoja ja etenkin esityksen alku laahaa hiukan ponnettomasti. Ammattiopisto Outokummun tanssijat Selma Hopsu, Minna Immonen, Eveliina Lehtiniemi, Ronja Syvälahti sekä Emilia Tuomioja toisaalta pelastavat paljon, sillä Ari Nummisen yksinkertaisen nasevat koreografiat puristavat tanssijoista irti paljon ilmaisuvoimaa.
Justiina Saari loistaa Illusiana, joka on kepeä ja nopea niin mielen kuin ruumiinkin liikkeissä, vaikka hänelläkin on hiukan käynnistysvaikeuksia alkupuolella. Jussi Lankoski koomikon elkeineen on hauska, mutta hänen Pessinsä jää hiukan pintapuoliseksi. Markku Maasilta on liekeissä energisessä Martes-lumikon roolissa, mutta Ristilukkina hänen omalaatuinen yhdistelmänsä flegmaattisuutta ja ilkeyttä ei aivan avaudu.

Sitä on toistettu kerta toisensa jälkeen, että Joensuun kaupunginteatteri osaa tehdä lastenteatteria, eikä tämäkään näytelmä sitä väitettä epätodeksi osoita. Silti siitä jäi hiukan vaisu maku. Näin hienosta teoksesta tehty näytelmäsovitus olisi ansainnut enemmän intohimoa ja kunnianhimoa sekä ohjaustyöhön että näyttelemiseen. Hyvähän Joensuun kaupunginteatterin Pessi ja Illusia on, mutta näistä aineksista olisi saanut aikaan myös loistavan.