Perheasuntoja irtisanottu normaalia enemmän

Teksti ja kuvat: Iisa Manninen
Kuopion Opiskelija-asunnot Oy:n toimitusjohtaja Tuula Vartiainen kertoo, että Kuopiossa kaikille hakijoille saadaan vähintään soluasunto.

Kesän kääntyessä syksyyn odottaa opiskelija-asuntoyhteisöjä jokavuotinen hakemustulva, kun uudet opiskelijat alkavat etsiä itselleen kotia.

Kuopion Opiskelija-asunnot Oy:n toimitusjohtaja Tuula Vartiainen kertoo, että syyskuun puoleen väliin mennessä saadaan asunto kaikille hakijoille, jotka kelpuuttavat soluasunnon. Vartiaisen mukaan Kuopion tilanne on hyvin samankaltainen kuin aiempina vuosina. Poikkeuksen tekevät kuitenkin perheasunnot, joita on vapaana aiempaa enemmän.

”Kevään mittaan perheasuntoja on irtisanottu normaalia enemmän. Tämä on valtakunnallinen ilmiö, jota ei ole aiemmin ollut”, Vartiainen pohtii. Perheasunto tarkoittaa kaksiota tai kolmiota, jossa ei ole erillisiä lukittavia huoneita kuten soluasunnossa. Syyksi perheasuntojen tyhjyyteen Vartiainen epäilee Kelan asumistukimuutosta, jossa Kela katsoo samaan ruokakuntaan kuuluvan myös samaa sukupuolta olevat asukkaat, jolloin tuen määrään vaikuttaa toisen asukkaan tulot.

”Muutoksen myötä kimppa-asumiseen perheasunnossa vaaditaan, että toinen asukas on päävuokralainen ja toinen alivuokralainen. Tällöin asukkaiden tulot eivät vaikuta keskenään toistensa asumistukeen”, Vartiainen jatkaa.

Kuopakselta asuntoja hakee toukokuusta syyskuuhun noin 1500. Vuokrasopimuksen saa arviolta tuhat hakijaa. Yksiötä joutuu jonottamaan tuttuun tapaan noin vuoden verran.

”Yksiöitä pystytään tarjoamaan kuitenkin huomattavasti paremmin vuoden 2019 kesään mennessä, jolloin Samoilijantiellä valmistuvat viisi kerrostalorakennusta tarjoavat yhteensä 254 yksiöpaikkaa.” Samoilijan hankkeesta valmistuvat kerrostalot sijaitsevat Puijonlaaksossa. Osa uusista yksiöistä tulee olemaan valmiiksi kalustettuja.

Joensuun Ellillä yksiötä joutuu jonottamaan myös noin vuoden. Ensimmäisen vuoden opiskelijoille tarjoutuu soluasunto. Kesän aikana tulee noin 1700 hakemusta.

”Lopullinen tilanne siitä, saavatko kaikki hakijat asunnon, selviää syyskuun alussa. Hätämajoituksen tarvetta on muutamille. Hätämajoitukseen joutuvat ovat todennäköisesti vaihto-opiskelijoita”, Ellin asiakaspalvelupäällikkö Minna Häyrynen toteaa.

Asuntohakijoita on ollut Ellillä tänä kesänä vähemmän edellisvuoteen verrattuna. Syyksi Häyrynen epäilee yksityisten asuntojen lisääntynyttä tarjontaa. Nyt Joensuun Ellillä asuu noin 3500 ihmistä. Lisää asuntoja on rakenteilla, koska opettajankoulutus siirtyy Joensuuhun Savonlinnasta syksyllä 2018. Uusista asunnoista suurin osa on yksiöitä, koska niistä on kova kysyntä.

Savonlinnassa ei ole asunnoista pulaa. ”Voimme luvata jokaiselle opiskelijalle asunnon. Ensi syksynä asuntoja on tarjolla vielä enemmän, kun opettajankoulutus siirtyy kokonaan Joensuuhun syksyllä 2018”, Savonlinnan opiskelija-asunnot Oy:n toimitusjohtaja Vuokko Mustonen kertoo.

SAO:n asuntokannasta yli puolet on yksiöitä ja loput solu- ja perheasuntoja. Ne mahdollistavat yhteensä yli 1100 opiskelijan asumisen. Hakemuksia on tullut tähän mennessä noin 400, mikä on Mustosen mukaan hieman edellisvuotta pienempi.
”Opettajankoulutuksen siirtyminen Savonlinnasta Joensuuhun näkyy luonnollisesti hakemusten määrässä”, Mustonen toteaa.