Pellen kultakausi yksissä kansissa
Suomipunkin isähahmon tuotannon osalta Johanna vuodet sisältää lähes kaiken legendaarisimman aineiston. Mukana ovat kokonaisuudessaan pitkäsoitot Viimeinen syksy, Moottoritie on kuuma ja Rakkaudesta elämään, lähes kaikki kappaleet 1980-yhtyeen Tavastian-keikalta joulukuulta 1979, joiden julkaisuformaattina oli alun perin Näyttämökuvia-liven lisäksi useita yhtyeitä käsittävä Metropolis-live, sekä valikoituja singleraitoja. Myös niihin lukeutuu muutama klassikko, kuten Lanka palaa ja Varjo seuraa onneain, joka oli ensimmäisenä Moottoritien jälkeen julkaistun tuplasinglen kirkkain helmi. Viimeinen syksy ja Moottoritie on kuuma ovat erinomaisesti aikaa kestäneitä klassikkolevyjä. Niistä edellinen sisältää Gabrielin, Nuoret sankarit – raidan ja Elä (Kun olet nuori vielä) reggaen kaltaisten helmien lisäksi neljä Tumpin laulamaa raitaa, joista harvinaisemmat, erityisesti Kaikesta täytyy maksaa ja Stadi by Night ovat selkeän Problems-henkisiä. Tavastian liveraidat edustavat edelleen erinomaisella intensiteetillä ja Rubberduck Jonesin ja Stefan Piesnackin erinomaisella kitaratyöskentelyllä kruunattua kotimaista punkhurjuutta. Tumppi tulkitsee myös useamman Problems-klassikon, joista nostettakoon erityisesti esiin erinomaiset Tapan aikaa ja Raitsikka oot. Viimeisen syksyn harvinaisemmat helmet Juosten kohti elämää, Ajassa tapahtuu ja Tämä sukupolvi versioituvat viriilisti. Esikuville tehdään kunniaa The Whon My Generation ja The Clashin Garageland – covereiden myötä.
Pitkäsoitto Moottoritie on kuuma lukeutuu kotimaisen rockin kiistattomiin merkkipaaluihin. Pellen, Tumpin ja Taskisen lisäksi ensimmäisessä Pelle Miljoona Oy-kokoonpanossa vaikuttivat jo samaisen vuoden 1980 syksyllä Tukholmaan Hanoi Rocksia kasaamaan karanneet kitaristi Andy McCoy ja basisti Sami Yaffa. Moottoritien tusinan varsinaisen raidan joukossa ei huteja edelleenkään ole, mutta aivan erityisen lempeästi aika on kohdellut albumin hieman vähemmän soitettuja ässiä, joista mainittakoon etenkin Tänä yönä vien sut pois. Keväällä 1981 ilmestynyt, Avoimet Ovet-yhtyeen kanssa tehty Rakkaudesta elämään on eräs Pellen kaikkien aikojen parhaista albumikokonaisuuksista. Pitkäsoitto tarjoaa erinomaista soittoa ja puhuttelevia tekstejä. Sen suurimmat klassikot ovat Joskus tulee aika maksaa takaisin, jonka kitarasoolossa Pekka Rechardt loistaa sekä lähestulkoon Pellen omasta Like A Rolling Stonesta käyvä, todella upea Euroopan valot, jonka tekstin voinee sanoa sisältäneen profetiaa. Pellen Johanna vuosien otsikko on sikäli harhaanjohtava, että siltä puuttuu ajanjakson 1979–1981 viimeinen Johannalle tehty pitkäsoitto, eli samalla huippusuosion kauden viimeinen albumi Matkalla tuntemattomaan, jonka Pelle Miljoona Oy kävi äänittämässä Berliinissä Hansa By the Wall-studiossa. Triplalla on kuitenkin tarjottavanaan yli neljän klassikkolevyn materiaali. Jos kyseiset kotimaisen rockin ydintuotantoon lukeutuvat albumit sattuisivat puuttumaan, on Johanna vuodet Pellen osalta ehdottomasti suositeltava hankinta.