Pelasta tietotulvaan hukkuva fuksi

Tuutorointi on ISYY:n tuutorointisihteeri Katja Suvannon mukaan nerokasta puuhaa, jossa saa koulutusta, opintopisteitä sekä mahdollisuuden tutustua uusiin ihmisiin massoittain.
Hakemuksia tuutoriksi kaivataan vielä. Haun ollessa puolivälissä on hakemuksia tullut noin 80. Tuutoreita tarvitaan yhteensä 200, joista Joensuuhun eniten ja Kuopioon hiukan vähemmän. Savonlinnaan tuutoreita tarvitaan 15. Hakuaika päättyy 4. maaliskuuta.
”Innokkaita siis tarvitaan vielä! Tuutorointi on mielettömän hauskaa. Joku taisi mainita, että leppoisimmat opintopisteet ikinä. Olen taipuvainen olemaan samaa mieltä, sillä vaikka tietoa kertyy koulutuksissa valtaisia määriä, on koko koulutus muotoiltu sellaiseen pakettiin, että siellä myös viihtyy”, Suvanto kertoo.
”Itsekin tuutorina pari vuotta toimineena voin sanoa, että tuutorointi oli hauskaa ja kovin hyödyllistä touhua. Fuksin näkökulmasta taas tuutorit ovat hengenpelastajia. Kaikki se tieto, mitä uuden opiskelijan päähän kaadetaan ensimmäisinä opiskeluviikkoina, ei tarttuisi aivolohkoihin ilman vertaisapua”, hän jatkaa.

Suvanto ei usko palkkioiden puuttumisen ja pakollisen koulutuksen säikyttäneen hakijoita.
”En usko, että mitään joukkopakoa on tästä syystä syntynyt. Ihmiset varmasti ymmärtävät koulutusten tärkeyden varsinkin nyt, kun käytänteet uuden yliopiston myötä ovat valtavasti muuttuneet. Palkkioiden poistuminen harmittaa tietenkin, mutta omalta osaltani teen kaikkeni sen eteen, että koulutuksissa ainakin on mukana myös kiitosta, eli muun muassa ilmaista ruokaa ja kahvia”, hän toteaa.
Hyvän tuutorin ominaisuuksia ovat Suvannon mukaan vastuuntuntoisuus, reippaus ja sosiaalinen luonne.
”Ei kuitenkaan tarvitse olla joukon äänekkäin päällepäsmäri – hiljaisemmatkin ihmiset pärjäävät tuutoreina paremmin kuin mainiosti. Ja pienestä esiintymiskammosta kärsiville tuutorointi on myös hyödyllistä, kun pääsee harjoittelemaan esiintymistä pienessä vertaisporukassa. Se on hyvä matalan kynnyksen esiintymispaikka.”
Ja tuutoroinnista saa sitä paitsi hyvän CV-merkinnän.
”Minulle se ainakin toimi. Sain kesätyön kielikurssin ohjaajana muutama vuosi sitten tuutorointitoiminnan ansiosta”, Suvanto mainitsee.

Tuutoriksi haetaan ISYY:n verkkosivuilla: TUUTORIHAKU käynnistyi, hae nyt!