Peer Günt: Buck the Odds

Peer Günt on kotimaisen boogiepohjaisen hardrockin kiistaton klassikkonimi ja kitaristi/laulaja Timo Nikki yhtyeen musiikillinen sielu. Güntin vanhoista levyistä yhtäkään ei voi pitää epäonnistuneena, mutta todellisina helminä erottuvat kaikkien aikojen kotimaisiin debyytteihin lukeutuva esikoinen vuodelta 1985, yhtyeen todellisen biisinteon kaavan tavoittanut Backseat seuraavalta vuodelta sekä pitkäikäisimmän kokoonpanon viimeinen mestariteos Don’t Mess with the Countryboys vuodelta 1990.

Yhtyeen nykyinen kokoonpano, jonka rytmiryhmän muodostavat basisti Pete Pohjanniemi ja rumpali Sakke Koivula, on lukuisten esiintymisten myötä erilaisuudestaan huolimatta osoittanut kelpoisuutensa vankkana keikkakokoonpanona. Runsaan kahden vuoden julkaisutauon jälkeen ilmestyneen Buck the Oddsin toivoisi levytysten osalta olevan lopullinen näyttö nykyisen Güntin kyvyistä eräänlaista etsikkoaikaa edustaneen Guts and Gloryn jälkeen, ja sellainen se myös on. Mukana ei ole yhtään slovaria, mutta silti biiseistä löytyy miellyttävästi nyansseja, koukkuja ja kaivattavaa rullaavuutta.

Avausraita I Play It Cool edustaa vielä perusmättöä ilmauksen myönteisessä merkityksessä, mutta sitä seuraava Hellborn Man likipitäen unelmanomaisesti rullaavine riffeineen lukeutuu albumin ehdottomaan parhaimmistoon. Verevä, miellyttävän pitkän kitarasoolon sisältävä rockpala Could You Kill Me sijoittuu tasollisesti varsin lähelle sitä. Mainittujen huippuhetkien ohella tulevan Günt-klassikon ainesta omaa vivahteikkuudellaan kokonaisuudesta erityisen myönteisesti erottuva Leather Aunt Jean. Pari vähemmän onnistunutta repäisyä heikentää kokonaisuutta hieman. Blood City sisältää enemmän kaahausta kuin ideaa ja Shake Your Rabbit sekä Break Me kuuluvat myös pitkäsoiton keskinkertaisempaan antiin, vaikka erinomaisen inspiroitunutta kitarointia tarjoilevatkin. Mean King Bee luottaa onnistuneesti enemmän svengaavuuteen kuin vauhtiin We Are Gonna Rock Youn ollessa uutukaisen veikeä päätösrypistys. Uusien kappaleiden lisäksi tuoreelta pitkäsoitolta löytyy uusionäkemys alkuaan vuoden 1985 satoa edustaneella minilp:llä Through the Wall julkaistusta kappaleesta Red Chevy. Uusionäkemys Red Chevy Revisited puolustaa paikkaansa, sillä se kulkee originaalinäkemystä iskevämmin.

Uusi levy merkitsee Peer Güntille lähes vastaavanlaista harppausta eteenpäin, kuin mitä siirtymä sinänsä pätevästä Through the Wallista Backseatiin edusti. Buck the Odds on Peer Güntin laadukkain pitkäsoitto 2000-luvulla, ja se on varsin paljon. Valitsemassaan tyylilajissa yhtye on edelleen laadullisesti maassamme vertaistaan vailla.