Robert Plantin koko ura
Brad Tolinskin erinomaisen Jimmy Page-elämäkerran seuraksi on ilmestynyt jo järjestyksessään toinen biografia Robert Plantista. Teos jakautuu luontevasti kolmeen osaan: Led Zeppelin-vuosiin sekä aikaan kyseisen rockin dinosauruksen molemmin puolin.
Kuten rockin klassikoiden elämäkerroissa usein yleisestikin, myös Plantin tapauksessa hänen uransa alkuvaiheet osoittautuvat erityisen kiehtovaksi luettavaksi. Plant paljastuu uransa alusta lähtien paitsi lahjakkaaksi, myös itsevarmaksi bluesfanaatikoksi, jonka tietämys genrestä oli jo tuolloin huomattava. Bluesin lisäksi erityisesti hänen sydäntään lähellä oli amerikkalainen psykedeelinen rock, jonka edustajista Plantin suosikkeihin lukeutuivat esimerkiksi Moby Grape, Jefferson Airplane sekä Arthur Leen johtama Love-yhtye.
Teos tarjoaa kiehtovia anekdootteja myös esimerkiksi sellaisiin brittiläisen rockin merkittäviin nimiin, kuin The Moveen, Sladen esiasteeseen The N’ Betweensin ja jopa The Who:hun liittyen. Led Zeppelinistä tarjolla on ollut jo vuosien ajan niin runsaasti luettavaa, että Zeppelin-vuosien osalta tarjolla ei juurikaan ole uutta tietoa. Plantin soolouran vuosia käsittelevä osuus sitä vastoin viimeistään palauttaa mieleen hänen tuotantonsa runsauden. Honeydrippers-yhtye ja useat sooloalbumit käsitellään ihailtavalla pieteetillä. Erityisen onnistuneeksi niistä kohotetaan vuoden 2005 The Mighty Re-Arranger sekä palkittu, Alison Kraussin kanssa levytetty vuoden 2007 Raising Sand.
Sangen tyhjentävää onkin, että kyseisen biografian mukaan Led Zeppelin oli Plantille ainoastaan yksi juttu muiden joukossa. Rees ei jätä teoksessaan kääntämättä montakaan kiveä. Niinpä esiin tuodaan esimerkiksi paitsi viha-rakkaussuhde yhtyetoveri Jimmy Pageen, myös Plantin uraan liittyvät harvat selkeät epäonnistumiset, joihin lukeutuvat erityisesti Zeppelinin muutamat esiintymiset ennen vuoden 2007 ainutkertaista paluukeikkaa sekä kyseistä rockin jättiläistä edeltäneet todella laihat ajat, joihin sisältyy myös muutamia levytyksiä.
Julki tuodaan toki ensisijaisesti myönteistä. Plant osoittautuu viimeistään nyt työnarkomaaniksi, joka on tyylisuunnasta riippumatta aidon kiinnostunut musiikista ja vaikutteiden laaja-alaisuus kuuluu vakuuttavasti myös hänen soolotuotannossaan. Upea teos, mutta Zeppelin-osuuden etukäteistuttuus ei voi olla laskematta kiinnostavuutta hieman.