Humalan ja suomalaisuuden sekoittama
Pasi Hirvosen kahdeksas romaani Mies joka oli kirjastoauto valottaa itäsuomalaisen miehen mielenliikkeitä kun elämästä ei ole jäljellä muuta kuin alkoholismi ja sekavaksi sotkuksi muuttuneet rakkauskuviot. Itseään Jukolan kahdeksanneksi veljekseksi tituleeraava Alpi pohtii syntyjä syviä ajellessaan kirjastoautollaan.
Veljekset aina Juhanista Eeroon pyörivät mukana loppuun saakka, samoin kuin Alpin kolme naisystävää: tuttu ja turvallinen Maiju, alkoholismista huolta kantava Penelope ja Internetin välityksellä löytynyt sielunkumppani Ilona.
Arjen tapahtumat pyörivät eteenpäin kuin sumussa. Välillä ollaan tiukan realistisella linjalla, välillä tarina tempautuu abstraktiin höykytykseen. Yllättäen kaikki kirjastoseminaarin osallistujat ovat alkoholisteja. Lentokoneeseen ei mahdukaan, vaikka liput on jo ostettu.
Alpin silmien läpi katsottuna tavallisistakin asioista tulee kummallisia. Alpi selostaa muttei selitä, millekään ei kerrota syytä. Vain seuraukset tulevat esiin ja nekin töksähtelevinä lausahduksina humalan ja suomalaisen proosan sivussa.
Mies joka oli kirjastoauto ei onnistu yllättämään millään lailla. Se on juuri sitä, mitä takakannessa luvataan – alkoholismi, naiset ja suomalainen mies. Ainut vanhaan kaavaan lisätty elementti on älypuhelin. Muuten kirja etenee kuin suomalaisen romaanin mallikappale, aina yhtä harmaana ja masentavana.
Kolmen naisen asetelmasta Hirvosen olisi luullut keksineen jotain uutta tai edes mielenkiintoista. Jokainen Alpin suhde on kuitenkin yhtä alkoholismin kuin lailla suomalaiselle kirjallisuudelle tyypillisien melankolisuudenkin varjostama. Mikään ei onnistu työelämässä eikä rakkaudessa.
Mies joka oli kirjastoauto on hyvin suomalainen kirja. Siihen kannattaa tarttua, jos haluaa muutaman päiväannoksen raudanharmaata turtuutta. Muussa tapauksessa selviää hyvin vaikkei teosta koskaan lukisikaan.