Parkour Akatemia myös Joensuuhun

JOENSUU – Parkour Akatemia saapuu Joensuuhun. Jyväskylästä, lajin ykköskaupungista akatemia on levinnyt Joensuuta ennen Helsinkiin, Lahteen, Kotkaan, Rovaniemelle, Tampereelle ja Kuopioon. Parkour Akatemia on Suomen ensimmäinen parkouria ammattimaisesti opettava taho Suomessa.
Kokeneemmat harrastajat ovat jo aiemmin ohjanneet uusia tulokkaita lajin saloihin myös Joensuussa. Nyt saadaan alkuun säännöllisempi opetustoiminta ja kaupungissa aloittavat ryhmät niin aikuisille kuin lapsillekin. Alkusysäyksenä Akatemian saapumiselle Joensuuhun toimi parkour-ohjaajaksi kouluttautuneen Terhi Lehkosen muutto paikkakunnalle.

”Ryhmissä keskitytään omien fyysisten mahdollisuuksien löytämiseen, parkourin perustekniikoiden opetteluun ja samalla opitaan ryhmässä toimimisen taitoja ja parkourin henkeä ja periaatteita. Niitä ovat mm. kilpailemattomuus, tasa-arvo ja kanssaharrastajien kannustaminen. Tutuksi tulevat niin parkourin luova liikkuminen, leikinomainen lähestymistapa harjoitteluun kuin vastuullinen ja kannustava ajattelutapakin. Lisäksi aikuisten ryhmässä tutustutaan parkouria tukevien ominaisuuksien, kuten lihaskunnon harjoitteluun”, Akatemiasta kerrotaan.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan parkourissa on kyse siitä, että siinä pyritään liikkumaan pisteestä A pisteeseen B mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti. Tavoitteena on luova, katkeamaton ja sulava liike. Akatemia vie lajin opetusta ja kehittämistä nyt Joensuussakin ammattimaisempaan suuntaan.
Opetusryhmät alkavat viikolla 36 ja ilmoittautuminen on käynnissä Parkour Akatemian verkkosivuilla Joensuussa ja Kuopiossa.