Tarvittiin dogmi, jotta prosessi saatiin kunnolla käyntiin ja matka kohti tyhjän pöydän tuomaa vapautta saattoi alkaa. Mikko Joensuun viime keväänä ilmestyneellä Amen 1 -levyllä oli selkeät rajoitteet. Se toteutettiin tietyillä soittimilla ja akustisesti. Lopputulos oli yksi vuoden parhaista levyistä. Niin voi sanoa jo nyt, vaikka vuotta on paljon jäljellä. Trilogian loppuvuodesta ilmestyvällä toisella osalla rajoitteet on heitetty romukoppaan ja luvassa on Joensuun mukaan kaunista meteliä. Yhden maistiaisena julkaistun biisin perusteella rima on edelleen korkealla. Pian valmistuva Amen 3 ilmestyy ensi vuonna ja siinä prosessi on taas edennyt uudenlaiseen vapauteen, jossa kokoavana voimana on tietty vaikeasti sanoiksi puettava tunne. Joensuu kuvailee trilogian päätöstä levolliseksi tyhjiöksi.
”Amen 1 -levy ei itse asettamieni rajoitusten vuoksi mahdollistanut sellaista, mitä olen tykännyt tehdä vuosien ajan. Amen 2 -levylle raotin taas niitä verhoja. Levy on sellaista kaunista säröä, joka ei ahdista vaan parantaa. Särö ei ole ikävä asia”, hän kuvailee.
Säröstä puhuttaessa saattaa olla yhtä hyvin kyse musiikin särkemisestä kuin uskomusjärjestelmän särkemisestä, sillä hyvin uskonnollisesta taustasta tulleen Joensuun Amen -trilogia on paitsi musiikillinen virstanpylväs, myös hänen oma tilintekonsa Jumalan kanssa.
”Prosessoin tässä suhdettani Jumalaan. Tai sen suhteen häviämistä. Kun ymmärtää, että itse asia on harhaa, niin sehän vain korostaa sitä, että se kaikki Jumalaan tai johonkin voimaan uskomisesta kumpuava hyvä ja paha onkin kummunnut musta itsestäni”, hän kuvailee.
Joensuuta on verrattu jo moniin artisteihin, mutta osuvin viitekohta tuntuisi eklektisyydessä, kokeilevuudessa ja loputtoman etsimisen eksistentiaalisessa yksinäisyydessä olevan Nick Cave. Joensuu myöntää, että Cave on ollut hänelle aina yläasteelta saakka merkittävä artisti.
Joensuu 1685 -bändillään julkisuuteen ponkaissut Joensuu teki biisejä ja toimi musiikin parissa kymmenkunta vuotta ilman, että juuri mitään olisi hahmottunut julkaisuiksi saakka. Lopulta hän sulkeutui materiaalin kanssa mökkiin pois kaupungin kohinasta ja alkoi muodostaa massiivisesta aineistosta Amen -trilogiaa. Trilogiaan hän tyhjensi pajatsonsa ja kuvailee tunnetta inspiroivaksi. Hengellisen matkan lisäksi eräänlainen musiikillinen matka tulee taitekohtaan trilogian myötä.
”Amen 1 -levyn julkaisukonsertti kirkossa oli hyvä esimerkki siitä, että tekeminen inspiroi hirvittävän paljon. Että vitsi siellä oli tuo juttu, niin oispa hieno tehdäkin näin. Asioista jää yleensä jotain käteen ja näiden julkaisujen sarja pitää hirvittävän paljon sisällään sellaista. Tekemällä oppii.”
Muusikko kertoo odottelevansa jo malttamattomana musiikin tekemistä trilogian jälkeisenä aikana. Saa puhaltaa rauhassa ja katsoa musiikkia uusin silmin.
Mikko Joensuu Teatteriravintolan lasiterassilla 14. lokakuuta. Amen 2 -levy ilmestyy marraskuussa. Amen 3 puolestaan julkaistaan keväällä 2017.