Kukkahattudädi tekee sen jälleen
Kovassa iskussa oleva Karri ”Paleface” Miettinen sivaltaa jälleen suomalaisen yhteiskunnan ilmiöitä sanan säilällään. Tällä kertaa terä iskeytyy ainakin rahan valtaan, klikkijournalismiin ja kansalaisten mielenosoitusoikeuden rajoittamiseen. Artistin kolmas suomenkielinen sooloalbumi Luova tuho onkin samalla sekä erinomainen rap-teos että kolmas tinkimättömän protestilaulannan taidonnäyte.
Paleface tiputtaa tyylilleen uskollisena älykästä analyysiä ja henkeäsalpaavaa riimittelyä tavalla, jolla kuulijan saa helposti pyörryksiin. Yleistieto kyllä karttuu, kun lyriikoita luettuaan joutuu selvittämään, kuka ihme on Malidoma Patrice Somé ja kuinka Jutilan feissit liittyvät Guy Fawkes -naamareihin.
Levyn keskivaiheilla sukellellaan tosin yksityisilläkin vesillä. Palefacen nelivuotiaan tyttären kyselyiän inspiroima Askarrellaan maailmaa ja tunnelmallinen parisuhdekuvaus Pyörremyrskyn jälkeen ovat ehdottomasti levyn liikuttavinta ja ehkä kuitenkin jopa eniten ajatuksia herättävää antia.
Monipuolisista teemoista huolimatta Luovan tuhon paketti pysyy kasassa hyvin. Suomen eturivin jazz-miehistä koostuva Räjähtävä nyrkki -kokoonpano luo kalkkilaivan kapitaanin julistuksen taustalle vivahteikkaan musikaalisen soundin, joka nitoo erilaiset tarinat saumattomasti yhteen. Levyn tuottajana häärivä huippuperkussionisti Abdissa Assefakin on huolehtinut selvästi ryhtiä rytmeihin.
Paleface on aina osannut haalia ympärilleen mielenkiintoisia yhteistyökuvioita. Tällä kertaa naisen äänestä levyllä vastaavat Jonna Tervomaa, Yona, romanilaulaja Anette Åkerlund, MC Pyhä Lehmä ja Jepa Lambert. Mieskomeudesta vastaavat muun muassa Tuomo Prättälä, tansanialaismuusikko Ashimba ja pohjoissaameksi räppäävä Ailu Valle. Jälkimmäisen tähdittämä Jostain paljon kauempaa on kenties levyn onnistunein kokonaisuus.
Kalpeanaama toteuttaa myös hartaan haaveensa päästessään duetoimaan legendaarisen Tapio Rautavaaran kanssa, vaikkakin olosuhteiden pakosta vain Vangin laulu -kappaleesta tehdyn samplen välityksellä.
Muuten ainakin neljän tähden arvoinen albumi kärsii ehkä hieman hittibiisien puutteesta. Radiosoittoon irroitetut Snaijaa ja Mull’ on lupa ovat toki kelpo teoksia, mutta jäävät hivenen vaisuiksi esimerkiksi napakymppiin osuneen Helsinki – Shangri-La:n hitteihin verrattaessa.
Siksi onkin vaikea sanoa, kuinka hyvin Luova Tuho iskee stadionmölinästä lumoutuneeseen valtavirtalaiseen, joka hyppi Palefacen tahtiin vielä ensimmäisen suomenkielisen levyn aikoihin.