Päivän tv-vinkki: tuore näkökulma pakolaisiin

Teksti: Anton RInta-Jouppi

Tuntematon pakolainen sai ensi-iltansa Tampere Film Festivaaleilla 10. maaliskuuta ja se voitti oman sarjansa. Eikä suotta. Kyseessä on lyhytelokuvaohjaajana kunnnostautuneen Hamy Ramezanin ensimmäinen pidempi teos, Tuntematon pakolainen. Elokuvan juontajana toimii koomikkona tunnettu Ali Jahangiri. Molempia miehiä yhdistää se, että he ovat tulleet itse myös pakolaisina Suomeen, tosin vuosia sitten. Jahangiri ja Ramezan ovat onnistuneet löytämään tuoreen näkökulman pakolaiskriisiin. Pakolaisia on käsitelty niin mediassa kuin julkisessa keskustelussa paljon viime aikoina, mutta kuvaukset ovat jääneet yksipuolisiksi. Siksi miehet halusivat antaa äänen pakolaisille itselleen ja kuvata heitä rehellisesti ilman valmiita tulkintoja. Käytännössä tämä toteutettiin niin, että Jahangiri ja Ramezan pakkasivat reppunsa, ottivat kameran mukaan ja lähtivät Lesboksen saarelle Kreikkaan. Siitä eteenpäin kaksikko dokumentoi pakolaisten matkan tunnettua Balkanin reittiä pitkin halki Euroopan.

Lopputuloksena syntyi tarkka, inhimillinen ja yksilöllinen kuvaus isosta ihmismassasta, jota pakolaisiksi kutsutaan. Ramezanin lahjat ohjaajana näkyvät, sillä dokumentissa on useita pitkiä, puhuttelevia otoksia. Ne voivat olla riski elokuvan sujuvuuden kannalta, mutta Ramezan onnistui taltioimaan niiden avulla jotain sellaista, mitä lehtien sivuilta tai televisiouutisista ei välity. Huomionarvoista on myös se, että elokuva on voimakkaasti ajan hermolla. Ideasta kuvausten aloittamiseen meni vain yhdeksän viikkoa.

Tuntematonta pakolaista voi vilpittömästi suositella jokaiselle, jota pakolaiskysymys mietityttää. Sinänsä se on ajankohtainen dokumentaatio ilmiöstä, joka vääjämättömästi muokkaa Eurooppaa ja Suomea, mutta se antaa myös tärkeän viestin katsojalle. Pakolaiset ovat yksilöitä siinä missä muutkin ihmiset.

Tuntematon pakolainen YLE TV1:llä 21. maaliskuuta kello 21:30.