Kuten vuoden 2010 Viimeinen Atlantis, on Elokuutiokin vahvasti tarinavetoinen konseptilevy. Nocebon lyriikoissa yhdisteltiin lääketeollisuutta ja musiikkibisnestä, SLK:lla kuolemaa ja sähköä. Laulaja-kitaristi Antti Hyyrynen vie mestarilliset lyrikaaliset assosiointinsa Elokuutiolla äärimmilleen, kooten samoihin kansiin koherentin kombon kritiikkiä uskonnoille, mobiililaitteille, infotulvaan hukkumiselle ja näiden aiheuttamalle hengenköyhyydelle.
Tarinankerronta on Hyyrysellä hallussa, sen on todistanut viimeistään sivuprojekti Wöyh!:in kaksi konseptialbumia. Elokuutiolla tieto on valtaa, se lisää tuskaa ja tiedonnälkä on syvä. Pienet vihreät miehet pakottavat lähetystyöläisinä merkkiuskollisuuden ilosanomaa. Ydintalven keskellä kiusauksena on puunoksalla roikkuva hohtava omena, joka on tyydyttävä kaikki tarpeet. Samalla vangiten sortujan oman ”Elokuutionsa” sisälle. Pelkistäen hänet vaivaiseksi ikoniksi.
Läpeensä symboliikalla ja kaksoismerkityksillä höystetyt sanoitukset puhkutaan ulos päättömällä intensiteetillä unohtamatta Stam1nalle tuttua kieroa huumoria. Esimerkkinä tästä vaikkapa kuolettavan raskaan D.S.M –kappaleen psykoottinen katkelma:
”Dekapitaatio
Uskopulaatio
Sexapplikaatio
Machinavagina”
Harvalta hevimöröltä löytyy karismaa tällaisen materiaalin uskottavaan sylkemiseen. Mutta Hyyrynen nappaa pisteet kotiin.
Nocebolla ja SLK:lla Stam1nan eksperimentaalisuus ulottui jo pirtsakampiin progeilotteluihin, flirttailuun duurisointujenkin kanssa. Tällaiset krumeluurit on poljettu romukoppaan, ja Elokuutio on tähän päivään asti synkintä ja raskainta Stam1naa.
Sovituksissa valokeilaan pääsevät kaikki instrumentit vuorollaan, ja etenkin Emil Lähteenmäen syntikat ovat saaneet näkyvämmän roolin apokalyptisten atmosfäärien luomisessa. Soittajat ovat kukin melkoisia seppiä soittimiensa kanssa, ja parhaimmillaan teknisyydellä saadaan aikaan hyvinkin kiivaita hetkiä. Ylettömäksi instrumentaalimasturbaatiojamitteluksi meno ei ylly missään vaiheessa, vaan punainen lanka pysyy neulansilmässä ja sävellykset kuljettavat tarinaa eteenpäin ansiokkaasti. Niistä kaikki vielä sattuvat olemaan musikaalisia napakymppejä.
Elokuutio on harkittu kokonaisuus albumin fyysistä ulkokuorta myöten. Halutessaan albumin voi taitella kuution muotoon, ja kansilehtien symbolit avaavat levystä uusia puolia. Bändi julkaisi myös oman mobiilisovelluksensa, jossa kameralla levynkansia osoittelemalla aukeaa uutta sisältöä, ja yksi albumilta karsittu bonusraita. Kuudet raamit –musiikkivideossa käytettiin uusinta 360-teknologiaa ja video kuvattiin, kuinka ollakaan, kuution sisällä. Stam1nan pojat ovat mitä ilmeisimmin itsekin hurahtaneet teknologiasaatanan houkutuksiin.
Mikäli raskaampi musiikki kolahtaa edes jollain tasolla, lisää Elokuutio to-do –listallesi. Albumi yllättää, vangitsee, hyväilee aivonystyröitäsi, ja murjoo ne samalla kertaa jauhelihaksi.
5/5