Pääsihteerin sijainen valitaan perjantaina

ISYY:n edustajisto valitsee opintovapaalle lähtevän ISYY:n pääsihteeri Janne Mertasen sijaisen kokouksessaan 27. toukokuuta. Seitsemän hakemuksen joukosta haastateltavaksi valikoitui kolmikko Pekka Koivaara, Jussi Sallinen ja Anne Turunen.
”Haastatteluun valittiin hakemustensa perusteella pätevimmän oloiset henkilöt. Pääsihteerin on hallittava henkilöstöjohtaminen, talousjohtaminen, hallintojohtaminen, työsuhdelait, poliittinen toiminta sekä kokoustekniikka”, ISYY:n hallituksen puheejohtaja Jukka Mähönen kertoo.

Edustajisto kokoontuu perjantaina haastattelemaan valitun kolmikon ja valitsemaan sijaisen videoyhteydellä pidettävään kokoukseen.
”Tämä oli varmin keino saada kokous päätösvaltaiseksi”, Mähönen selittää.
”Esimerkiksi äänestyksissä on ongelmansa videoyhteydellä pidettävissä kokouksissa, mutta niitä on pyritty ratkaisemaan.”
Pääsihteerin lähtöpalkka on noin 2500 euroa kuukaudessa ja tehtävään valittu voi valita pääasiallisen työntekopaikkansa joko Joensuusta tai Kuopiosta.
Pääsihteerin sijainen aloittaa tehtävässään elokuussa ja määräaikainen työsuhden jatkuu 30. huhtikuuta 2012 saakka.