Mitä muutakaan voi ennen aikojaan kuollut, läheistensä neuroottisuuden ja oman jääräpäisyytensä hautaan ajama nuorukainen ikuisuudessa tehdä, kuin kerrata uudelleen ja uudelleen kuinka kaikki oikein tapahtui.
Philip Rothin Tuohtumus on erikoinen kirja. Tarinan päähenkilö, Korean sodassa tapettu Marcus Messner, kertoo outoa elämäntarinaansa juutalaisen teurastajan pojasta, jonka isä menetti järkensä poikansa tulevaisuudesta huolehtimalla, jonka ihastuksen kohde ei kestänyt elämää vaan viilteli ranteitaan, ja jonka oma ehdottomuus oli sitä luokkaa, että hän mieluummin tuli kiinalaisen pistimen survomaksi Koreassa, kuin alistui yliopiston pakollisiin Jumalanpalveluksiin.
Tarinan outo tunnelma syntyy kerronnan alle hautautuvista syy-yhteyksistä. Näennäisesti kertojan elämää ohjailevat sattumanvaraiset tuulet, mutta mitä jää rivien väliin, härkäpäisen nuorukaisen ymmärryshalujen ulkopuolelle, se jää lukijan arvattavaksi. Roth kuvaa ihmiskohtaloiden sattumanvaraisuutta, sitä kuinka ympäristön jakelemat hienovaraiset töytäisyt saattavat lopettaa elämän lyhyeen. Tarinan toisella tasolla liikkuu kuitenkin aktiivinen toimija, jääräpäinen teini, joka kapinoi vanhoillisuutta vastaan, ja valitsee mieluummin vaikeudet kuin sopeutumisen.
Tuohtumus on oikeastaan tarina ihmisestä konfliktien paineessa. Sota, sukupolvien välinen valtataistelu, ja ikuinen vanhoillisuuden ja edistyksen kädenvääntö ovat niitä voimia, jotka puristavat Marcus Messnerin todellisuuden kasaan. Hänestä tulee monenlaisten yhteiskunnallisten paineiden uhri, ja hän joutuu menettämään henkensä turhaan. Roth kuvaa hyvin myös sen kehitysvaiheen, joka tahtoo viimeiseen asti vastustaa kaikkea mihin ympäristö nuorta ohjaa ja painostaa. Vastustus ei ole eheän maailmankuvan tai täysin järkiperäisten syiden tuotetta, vaan pikemminkin intuitiivinen tunne siitä ettei asioiden pitäisi olla niin kuin ne ovat.
Roth onnistuu myös voimakkaissa kuvissaan. Tarinan läpi kulkee sarja muisteluksia isän lihakaupasta ja karmeista košer teurastuksista, joiden groteskia verisyyttä ja sotkuisuutta Marcus kammoaa.
Kohtalon sanelemana hän päätyy lopulta itse leikkauspöydälle kaikista karmeimman teurastuksen kohteeksi, ja isän, teurastajan, pahimmat pelot käyvät toteen. Lukuisia kertoja hän on seurannut kuinka teuraseläimet vuotavat kuiviin, ja saman hän saa kokea itse, useista verensiirroista huolimatta.
Tarinan uhri on helppo löytää, mutta teurastajan kasvot jäävät pimentoon.