Suomen ylioppilaskuntien liitossa (SYL) ei olla vuosiin oltu näin toiveikkaita opintotuen huoltajakorotuksen suhteen. Kun eduskunta hyväksyi hallituksen rajut leikkaukset opintotukeen, se samalla edellytti, että hallitus ottaa huoltajakorotuksen käsittelyyn.
”Eduskunta teki hallitukselle lausuman, jossa hallitus velvoitettiin tarkastelemaan huoltajakorotusta. Se on tiukin ponsi, jonka eduskunta voi antaa”, SYL:n sosiaalipolitiikan asiantuntija Silja Silvasti sanoo.
Eduskunnan sivistysvaliokunta esitti viime vuoden lopulla huoltajakorotuksen ottamista käyttöön ja valiokunnan keskustalaiset Tuomo Puumala, Marisanna Jarva, Hanna Kosonen, Ulla Parviainen ja Petri Honkonen olivat omassa erillisessä kannanotossaan samaa mieltä.
Keskustalaiset ehdottivat huoltajakorotuksen suuruudeksi 50–100 euroa. SYL:n näkökulmasta korotuksen on oltava vähintään 100 euroa. Myös opetus- ja kulttuuriministeriön neuvotteleva virkamies Virpi Hiltunen toteaa, että huoltajakorotuksen tulisi olla suuruudeltaan lähellä sataa euroa jos sillä halutaan olevan merkitystä. Hän arvioi kustannuksiksi silloin 10–15 miljoonaa euroa.
Silvasti muistuttaa, että opetusministeriön raportti vuonna 2009 esitti 145 euron suuruista huoltajakorotusta.
”Taloudellinen tilanne huomioiden olemme realistisia. Tärkeää olisi, että opintotuen leikkaukset ja opiskelijoiden siirto yleisen asumistuen piiriin saataisiin kompensoitua perheellisille opiskelijoille”, Silvasti kertoo.
Hiltunen korostaa, että hallitukselta ei ole tullut toimeksiantoa ministeriölle huoltajakorotuksen suhteen. OKM:ssä on todettu, että huoltakorotus olisi tarpeen.
Oppositiopuolueista Vasemmistoliitto, SDP ja Vihreät vaativat, että huoltajakorotus päätetään toteuttaa pian.
”Nyt on tekojen aika. Kun asumistuen siirrosta keskusteltiin eduskunnassa hallituspuolueet olivat valmiita parantamaan perheellisten opiskelijoiden tilannetta huoltajakorotuksen kautta. Kehysriihessä hallituksen tulisi lunastaa tämä lupaus”, toteaa Vihreiden edustakuntaryhmän puheenjohtaja Krista Mikkonen.
”SDP:n eduskuntaryhmä on edellyttänyt tämän vuoden budjetin käsittelyn yhteydessä, että opiskelijoiden taloudellinen asema tulee turvata huoltajakorotuksella heidän siirtyessään yleisen asumistuen piiriin”, sanoo puolestaan SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman.
Vasemmistoliiton ryhmäpuheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen on hänkin suorasanainen: ”Mitä nopeammin, sen parempi. Yhteiskunnan tulisi tukea lapsiperheitä tässä tilanteessa, kun syntyvyys Suomessa on alhaisimmalla tasolla sitten 1860-luvun.”
Perussuomalaisten ryhmäpuheenjohtaja Sampo Terho toteaa, että huoltajakorotus on ”ehdottomasti harkitsemisen arvoinen asia”, mutta ei ota kantaa aikatauluun. Muiden puolueiden eduskuntaryhmien edustajat eivät vastanneet Uljaan kommenttipyyntöön.
Ei ole tiedossa, ottaako hallitus asian käsittelyyn kuntavaalien jälkeen pidettävässä kehysriihessä. Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) ei vastannut Uljaan kommenttipyyntöön useista yrityksistä huolimatta.