Opiskelijaliitot SYL ja SAMOK vetoavat vielä kerran kansanedustajiin, että EU- ja ETA-maiden ulkopuolisille opiskelijoille ei asetettaisi lukukausimaksuja.
”Tarvitsemme kipeästi korkeakoulutettuja kansainvälisiä osaajia ja viisainta olisi, että tekisimme kaikkemme näiden kykyjen houkuttelemiseksi Suomeen. Lukukausimaksut antavat täysin väärän viestin”, liitot toteavat kannanotossaan.
Lisäksi liitot tyrmäävät ehdotuksen valtakunnallisesta kehitysyhteistyövaroista rahoitetusta stipendijärjestelmästä. Kehitysyhteistyövaroista maksetut stipendit eivät liittojen mukaan edes täytä kansainvälisiä kehitysyhteistyövarojen kriteerejä.
“Lukukausimaksujen hyväksyminen heikentäisi Suomen kansainvälistymistä, mutta olisi myös kova isku Suomen imagolle maana, jossa jokaisella on mahdollisuus kouluttautua varallisuuden sitä estämättä. Hyväksyessään tämän lakimuutoksen, eduskunta ajaa Suomea yhä syvemmälle taantumuksen tielle. Emme kertakaikkiaan voi hyväksyä tätä”, opiskelijajärjestöjen puheenjohtajat Jari Järvenpää (SYL) ja Joonas Peltonen (SAMOK) toteavat.
Eduskunta käsittelee 11. joulukuuta hallituksen esitystä EU- ja ETA-alueiden ulkopuolisille opiskelijoille suunnatuista lukukausimaksuista.
Pasi Huttunen