Hymyilevä mies. Juho Kuosmasen ensimmäinen pitkä elokuva on kerännyt ylistäviä arvioita. Kaikkien tisseihin, räjähdyksiin ja visuaaliseen ilotulitukseen nojaavien spektaakkeleiden vastapainoksi joku tekee aina välillä suurten tapahtumien sivustoilla kulkevista pienistä tarinoista upean teoksen. Rakkaudesta, onnen löytämisestä ja nyrkkeilijä Olli Mäestä kertova Hymyilevä mies (2016) on sellainen. Se voitti jo Cannesissa ja valittiin hiljattain Suomen tarjokkaaksi Oscar-ehdokkuuteen.
Nyrkkeilyleffoja on tehty kasapäin ja niiden taso vaihtelee laidasta laitaan. Rocky-leffojen kaari elokuvataiteellisesti kunnianhimoisesta ensimmäisestä elokuvasta nelososan puhtaaseen propagandaan kuvastaa hyvin genren sisäistä vaihtelua.
”Laji tarjoaa selkeän draamallisen kliimaksin, jossa on hyvä vastaan paha. Siihen on helppo rakentaa perinteinen draama. Se on myös hyvin amerikkalainen laji, jonka parista löytyy paljon esimerkkejä toteutuneesta amerikkalaisesta unelmasta. Siinä toteutuu amerikkalaisen sankarielokuvan propagandistinen kaari”, Kuosmanen hahmottelee.
Hymyilevä mies sivuuttaa suuren spektaakkelin ja keskittyy pieneen, intiimiin draamaan, joka luetaan etenkin päähenkilöiden Olli Mäen (Jarkko Lahti) ja Elis Askin (Eero Milonoff) kasvoilta. Mäki valmistautuu ottelemaan mestaruudesta amerikkalaista Davey Moorea vastaan, mutta rakkaus Raijaan (Oona Airola) tuntuu tärkeämmältä ja vie keskittymisen. Mäki valitsee onnellisuuden mestaruuden sijaan. Hän saa ottelussa nopeasti pataan ja itse elokuvan kannalta ottelu ei ole kovin tärkeä. Kuvat kauniisti patinoiva mustavalkofilmi täydentää elokuvan muutenkin autenttista tunnelmaa.
”Rahoituksen hankkimisen kannalta hankalaa oli se, että me ei haluttu siihen isoa draamaa. Se intiimiys, jota kautta elokuva kasvaa suureksi on vaikea kommunikoida käsikirjoituksessa”, Kuosmanen sanoo.
”Se on sitten kelloseppähommia, että milloin näyttelemisessä ei ole mitään ja milloin siinä on ihan kaikki.”
Hymyilevän miehen tapauksessa pääosakolmikko tekee upeaa työtä ja lopputulos on tuleva suomalaisen elokuvan klassikko.
Elokuva on kerännyt ylistäviä arvioita myös maailmalla ja Kuosmanen toteaa, että ulkomailla yleisö reagoi elokuvaan eri tavoin kuin suomalaisyleisö.
”Ehkä suomalainen kömpelyys näyttäytyy ulkomaalaiselle koomisena. Meille se on vaan surullista”, hän miettii.
Katsojan kannalta sillä ei ole juuri merkitystä, valitaanko Hymyilevä mies (2016) Oscar-ehdokkaaksi. Silläkään ei ole väliä, että elokuva jo voitti Cannesissa. Voitot ja potentiaaliset ehdokkuudet kertovat silti siitä, että elokuva on taiteellisesti kunnianhimoinen, mutta siinä nähdään myös potentiaalia vedota massoihin.
”Cannesissa voidaan palkita sellaisia elokuvia, jotka eivät ole kovin yleisöystävällisiä, mutta oscareissa mitataan paljolti yleisöpotentiaalia. Amerikkalaisissa lehdissä meidän arviot ovat olleet käsittämättömän hyviä”, Kuosmanen toteaa.
”Mahdollisuudet ensin päästä ehdokkaaksi ja sitten voittaa Oscar ovat minimaaliset, mutta toisaalta ne olivat minimaaliset myös Cannesissa. Otellaan ja katellaan, kuten Olli Mäki sanoisi.”
Reeta Kankaanpää arvio elokuvasta: Viimeistelty ja kunnianhimoinen taidonnäyte