Tämä on niitä elokuvia, josta sanotaan, että olihan se ihan viihdyttävä. Sillä tarkoitetaan: Tiedän kyllä kulturellina ihmisenä, että elokuva ei ollut taiteellisesti korkeatasoinen, mutta oli sitä silti mukava katsoa.
Hollywoodin koneisto on jo vuosikymmenten ajan tuottanut tämän saman elokuvan kymmeniä kertoja vuodessa, joten lienee selvää, että formaatista alkavat särmät olla jo hioutuneet. Kyynisempi katsoja varmasti kuulee elokuvaa katsoessan silti kosmisen kellon tikityksen ja miettii, että olisiko tämänkin ajan voinut käyttää hiukan paremmin. Pressinäytöksestäkin joku lähti kesken pois.
Sandra Bullock on näyttelijänä luotettava. Kaikissa leffoissa, jotka olen häneltä nähnyt, on hän vetänyt tismalleen saman roolin, vaikka käsikirjoitus muuta väittäisikin. Sama koskee pitkälti toista pääosaa esittävää Ryan Reynoldsia. Bullockin omaan filmografiaan Odottamaton ehdotus jää ensimmäiseksi elokuvaksi, jossa hän esiintyy alasti.
Bullock näyttelee elokuvassa työlleen omistautunutta New Yorkissa toimivan kustantamon kustannustoimittajaa Margaret Tatea ja Reynolds puolestaan hänen assistenttiaan Andrew’ta, jonka omistautuminen tehtäväänsä on jo pelottavaa. Margaret joutuu viisumin umpeutuessa karkotusuhan alle takaisin Kanadaan (kyllä, Kanadaan!) ja hätäratkaisuna kiristää Andrew’n menemään kanssaan naimisiin. Seuraa huumorin repimistä toisilleen sopimattoman parin kommelluksista. Pari matkaa Alaskaan tapaamaan miehen perhettä. Alaskan takapajuisuutta korostetaan, kuten asiaan kuuluu. Sekuntiakaan elokuvasta ei tosin ole kuvattu Alaskassa.
Elokuvan hämmentävintä antia lienee kohtaus, jossa isoäiti (Betty White) on puskassa suorittamassa jotain intiaanirituaalia ja Margaret törmää paikalle. Kummallisesta episodista voi tehdä kolme tulkintaa. Joko se on rasistista pilkantekoa alkuperäiskulttuureista tai sitten pilkkaa tehdään höperöistä vanhuksista. Kolmas mahdollinen tulkinta on, että siinä on pyritty epäonnistuneesti tekemään kepeää ja hauskaa kuvausta sukupolvien ja erilaisten kulttuurien kohtaamisesta. Veikkaan kolmatta vaihtoehtoa, vaikka se ei valkokankaalta millään tavalla välittynyt. Siinä näkyy myös ohjaaja Anne Fletcherin tausta koreografina ja tanssijana.
Jos jättää huomiotta elokuvan täydellisen tyhjänpäiväisyyden, pahvisiksi kasvoiksi jäävät pääosan esittäjät sekä epäuskottavan ja tuhanteen kertaan käytetyn tarinan, niin voi todeta, että oli se paikoin ihan viihdyttävä. Pari kohtausta jopa vaimensi hetkeksi kuulumasta sen kellon tikityksen.