Ville Virtanen, 55, on nähty vuosien varrella menestyneissä tv-sarjoissa ja elokuvissa sekä teatterilavoilla. Hän on lisäksi tullut tutuksi niin kirjailijana, ohjaajana kuin käsikirjoittajanakin. Viime vuosina näyttelijäkonkarille on sadellut huippurooleja, joista Sorjonen toi miehelle äskettäin Kultaisen Venlan parhaasta miespääosasta. – Ei siis aivan turha jätkä.
Armoton Maa on Jussi Hiltusen ensimmäinen kokopitkä elokuva, jossa Virtanen tulkitsee päähenkilö Lasse Kuntosta. Eläköityvä Lasse on ihminen, joka on antanut periksi ja kokee epäonnistuneensa elämässä. Hän saa kuitenkin uuden mahdollisuuden tehdä parannuksen.
”Lassella ei ole enää illuusioita elämän suhteen, mikä merkitsee sitä, että ei ole asioita jotka pelottaisivat. Esimerkiksi kuoleman kanssa hän on aika sinut. Näihin fiiliksiin on helppo samaistua itsekin”, Virtanen pohtii.
Kysyttäessä minkälaista oli työskennellä nuoren Hiltusen kanssa, Virtanen ei säästele kehujaan.
”Jussi Hiltunen on yksi lupaavimmista ohjaajista vuosikymmeniin, ellei ikinä”, hän povaa silmät innostuksesta syttyen.
Ohjaajan ja näyttelijän suhde on ratkaisevassa asemassa siinä, kuinka hyvin näyttelijä saa potentiaalinsa esiin. Virtanen kiittelee Hiltusta tämän itsevarmuudesta ja kommunikaatiokyvyistä.
”Hiltunen tietää minkä tarinan hän haluaa kertoa ja millä keinoin. Kuvauspaikalla oli turvallinen ja varma olo siitä, että ohjaajalla on homma hallussa. Tällöin saa itse tehdä työnsä mahdollisimman korkeatasoisesti.”
Virtasella on monen vuoden kokemus näyttelijän työstä ja oppia on ehditty poimia mitä erilaisimpien roolien kautta. Vuonna 2001 hän julkaisi kirjan Menkää mielenhäiriöön, jossa kuvasi puolifiktiivisin keinoin muun muassa teatterikorkeakoulun arkea – kuinka näyttelijöitä kehotettiin viemään itsensä äärirajoille etsiessään itsestään aitoja tunteita.
”90-luvun puolivälistä aloin löytämään omaa tapaa näytellä, mikä erosi siitä mitä teatterikorkeakoulussa opetettiin. Aloin pyrkiä siihen, että todella olen se henkilö, enkä vain esitä.”
Myös suomalainen elokuvanäytteleminen oli vielä lapsen kengissä. Virtasen sukupolven näyttelijöiden esikuvat tulivat Briteistä ja rapakon takaa, eivätkä niinkään suomalaisesta perinteestä. Useimpien ohjaajien näkemykset eivät kuitenkaan olleet samalla tasolla.
”Mun silmään ja korvaan elokuvissa näyteltiin tuohon aikaan kuin lasten teatterissa. Nyt nuoren polven ohjaajat näyttävät pyrkivän jo samaan kuin mitä itse.”
Aivan hukkaan eivät teatterikoulun opit kuitenkaan menneet. Jotkut työkalut kulkevat edelleen mukana.
”Kun olet roolissa, niin olet sitä varpaankynsiä ja hiussuortuvia myöten.”
Näytteleminen on ihmismielen tutkiskelua ja asettumisesta toisen nahkoihin. Virtanen on näytellyt rikospoliisi Miettistä tv-sarjassa ”Kylmäverisesti sinun”, Legolasia fantasiaseikkailussa ”Hobitit” ja nuivaa aviomiestä komediassa ”Ei kiitos”. Uusi tuttavuus on eksentrinen älykköpoliisi Sorjonen. Virtanen on onnellinen siitä, että on päässyt tekemään rooleja laidasta laitaan.
”Sorjosesta ja Miettisestä olen tykännyt erityisesti, koska näitä hahmoja olen ymmärtänyt. Kaikki hahmot antavat ja opettavat aina jotain – sekä ammatillisesti että ihmisenä.”
Esimerkiksi Sorjosen kohdalla Virtanen kokee, että hänen ei tarvinnut peitellä omia erityisluonteenpiirteitään. Tunneherkkyyden ja taipumuksen nopeaan assosiointiin hän tunnistaa itsestään. Lassen kohdalla taas nämä ominaisuudet eivät saaneet tulla esiin.
”Päämääränä on mennä vaistonvaraiselle alueelle, niin että valinnat ja työkalut eivät näkyisi. Näyttelijäntyö vaatii tietoista työstämistä, mutta pohjalla on aina sun sielu.”
Iän tuoma ammatillinen varmuus on antanut uskallusta olla epävarma ja kykyä jättää turha kiire ja hötkyily pois.
”Nyt tiedän mitä osaan, eikä mun tarvitse todistella kenellekään mitään.”
KAINALO| Pohjoisen ohjaaja
Syrjäkylän sheriffi
”Asun itse Rovaniemellä, jonka lähellä sijaitsee Suomen ja Ruotsin rajakunta Pello. Siellä sattui tilanne, jossa eläkkeelle jääneen poliisimiehen kotiin tunkeutui kaksi roistoa. Pellosta oli tuolloin lähtenyt jo viimeinenkin poliisi. Apua ei ollut lähellä ja mies joutui selviytymään tilanteesta itse.”
Tapauksesta uutisoitiin otsikolla ”syrjäkylän sheriffi”. Hiltunen sai tästä kipinän tehdä elokuvan ihmisistä, jotka joutuvat selviämään erämaassa ilman virkavallan apua. Isä-poika teema tuli nopeasti mukaan kuvioon ja Armoton Maa näki päivänvalon.
Elokuva antaa kuvan Lapista Suomen villinä läntenä. Hiltunen katsoo, että voi uskoa siihen tarinaan minkä on tahtonut kertoa – jos pois luetaan kaikki elokuvassa tapahtuvat murhat.
”Minulla ei ollut pyrkimystä saada Lappi näyttämään tietynlaiselta. Kun menee riittävän kauas Pohjoiseen, niin tällaista voi tulla vastaan”, Hiltunen virnistää.