Nuoret naiset villiintyivät nukkekodeista

90 vuoden ikään tulleesta Joensuun seudun Kansalaisopistosta haetaan uusia sisältöjä elämään tai käytännön osaamista arkea helpottamaan. Meneillään olevat 90-vuotisjuhlaviikot esittelevät monipuolisesti Kansalaisopiston tarjontaa. 5. huhtikuuta alkanut juhlakausi huipentuu juhliin Joensuun kaupunginteatterilla. Teemalla Tekemisen wimma on tarjolla teatteria, kuvataidetta, musiikkia ja käsitöitä. Liikkumisen wimma-tapahtuma puolestaan tarjoaa 24. huhtikuuta monenlaista liikuntaa ja tanssia Kansalaisopiston opettajien opastuksella. Kaikkiin juhlakauden tilaisuuksiin on vapaa pääsy.

Itä-Suomen yliopisto rahoittaa nykyisellään hyvin nihkeästi liikuntapalvelujen järjestämistä, joten tarpeen mukaan voi apua liikkumisen tarpeeseen hakea vapaaopistolta. Liikkumisen wimmassa voi Joensuun urheilutalolla kokeilla maksutta esimerkiksi joogaa, afrojazzia, erilaisia jumppia tai vaikka uutta hittituoteta Zumbaa. Ensi kaudelle Zumba tulee opettaja Marianne Tarva-Parviaisen mukaan myös Kansalaisopiston kurssitarjontaan.
”Koko 2000-luvun ovat erilaiset rauhoittumisen, kehonhallinnan ja kehonhuollon muodot nostaneet suosiotaan. 2000-luvun alussa oli joogaa, mutta nyt tarjonta on monipuolistunut huomattavasti. Tanssi innostaa kaiken ikäisiä. Zumbaa halutaan ensi kaudelle, joten Zumbaa me järjestämme”, Tarva-Parviainen toteaa.
”Rikkautta tuo myös se, että meillä Joensuussa on paljon maahanmuuttajia ja vaihto-opiskelijoita, joten saamme myös natiiveja opettamaan. Se lisää heti kurssin kiinnostavuutta”, hän jatkaa.

Liikunnan ohella nostaa päätään myös käsityöharrastus. Käsityön opettaja Anne Soininen kertoo, että nukkekotien valmistuksesta on tullut täälläkin villitys nuorten naisten keskuudessa.
”Kurssi täyttyi heti kun ilmoittautuminen alkoi”, hän kertoo.
Nukkekotien ohella kädentaitojen näyttelyssä on esillä oppilastöitä tekstiileistä, metallista, puusta, lasista ja betonista sekä kokeilevista materiaaliyhdistelmistä.