Kuopion ylioppilasteatterin järjestämän lyhytteatterifestivaali Nuamojen järjestelyt alkavat olla loppusuoralla. Ensi viikonlopun aikana Kulttuuriareena 44:llä nähdään yli 25 eri teatteri-, tanssi-, video-, sanataide- ja musiikkiesitystä. Järjestäjät ovat mielissään osallistujien määrän runsaudesta.
”Tapahtumasta on muodostunut isompi kuin etukäteen uskalsimme toivoa. On hienoa, että mukaan esiintymään on lähtenyt niin suuri joukko esittävän taiteen tekijöitä”, iloitsee festivaalin taiteellinen johtaja Johanna Leksis.
Yleisömääriä Leksis ei vielä tässä vaiheessa ala arvailemaan.
”Olemme tuotantoryhmän kanssa tehneet hurjasti töitä ja toivomme, että yleisö löytäisi tämän tapahtuman. Tapahtuma järjestetään nyt ensimmäistä kertaa ja näin ollen on erittäin hankala lähteä arvioimaan mitään lukuja”, kertoo Leksis.
Lippuja saa ennakkoon Luovien alojen keskus Myllystä ja ylioppilaskunnan toimistosta Lukemalta. Lisätietoa lippuvarauksista ja ohjelmasta löytyy Nuamojen nettisivuilta.