JOENSUU – ”Kaikki sai alkunsa siitä, kun eräs opiskelijoistani teki gradunsa Timo Rautainen & Trio Niskalaukauksen lyriikoista, ja hän pyysi minulta käännösapua. Asiasta kiinnostuneena ja omaksi ilokseni kokeilin sitten kääntää lyriikoita hieman lisää”, professori Pekka Kujamäki kertoo. Kuin tilauksesta, Kujamäeltä käännösapua kysyneen opiskelijan seurustelukumppani sattui olemaan Timo Rautiaisen yhtyeen manageri, ja pientä kiertoreittiä pitkin päätyivät Kujamäen saksankieliset käännöstekstit itse yhtyeen käsiin, tehden yhtyeen jäseniin suuren vaikutuksen.
”Asiat etenivät ja 17. toukokuuta 2004 yhtye meni studioon äänittämään kääntämääni saksankielistä materiaalia levylle”, Kujamäki jatkaa. ”Timo Rautiaisen saksankielen ääntämys ei ollut aluksi kovin uskottavaa, joten minua pyydettiin äänittämään puhenäytteitä levylle, joita Rautiainen sitten kuunteli autossaan matkalla studioon.”
Yhtyeen solistin Timo Rautiaisen puutteellinen kielitaito toimi myös lähtökohtana Kujamäen kääntämistekniikalle, sillä tekstin piti olla helposti lausuttavaa mutta säilyttää samalla tekstin alkuperäinen sanoma. Kujamäki pohti käännöstyöhön ryhtyessään myös sitä, mitä alkuperäiset tekstit merkitsevät hänelle ja mitä niillä tahdotaan sanoa.
”Onnistunut käännöstyö vaatii joskus yksittäisen sanan uhraamista, mikäli se edes auttaa itse kokonaisuuden rakentumista.” Kääntäjänä Kujamäki kertoo asettuvansa välimaastoon suhteessa alkuperäiseen tekstiin, sillä väkinäinen vastaavuus kääntyisi lopulta itseään vastaan.
”Kääntäjällä tulee olla näkökulma, mutta ei antaa sille auktoritääristä asemaa. Alkuperäiselle tekstille pitää osata nauraa hyväntahtoisesti, ja mikäli kääntäjä on liian uskollinen alkuperäiselle tekstille, saattaa lopputulos olla tahattoman koominen. Käännettäessä esimerkiksi saksankielelle tekstin määrä muuttuu oleellisesti, ja laulajalle tulee laulaessa turhan kiire.”
Kun suomalainen metalliyhtye laulaa Suomen sotahistorialla itäpakolaisista ja vielä sanoilla, joihin yhdistyy väkivallan estetiikka, värisymboliikka ja yleinen kulttuurillinen melankolia, huolestutti minua se siltä osin että epäilin yhtyeen saavan Saksassa skinipumpun maineen”, muistelee Kujamäki alkuepäröintiään ja kertoo sitten Timo Rautiaisen huojentaneen häntä siltä osin, että skinhead-kulttuurissa vaikuttavat henkilöt eivät olisi kykeneviä tekemään näin taidokkaita päätelmiä, joten Kujamäki sai siltäkin osin melko vapaat kädet käännöstyöhönsä.
”Timo Rautiaisen oma näkemys oli, että alkuperäisiä tekstejä muutettaisiin mahdollisimman vähän, ja tasapainon löytämiseksi muutettaisiin mieluummin melodiaa kuin alkuperäisten tekstien sanomaa.”
Rautiainen tähdensi myös, että saksankieliset kappaleet saisivat huoletta olla säälittäviä, kunhan eivät olisi naurettavia, sillä yhtyeen käännösprojektit ennen Kujamäkeä oli arvioitu saksalaisten kriitikoiden toimesta huutavan koomisiksi.
Pekka Kujamäki heittää myös varovaisena ilmoille haaveensa siitä, että saksalainen metalliyhtye Rammstein tekisi hänen kääntämistään kappaleista cover- version. Till Lindeman, jos luet tämän, niin otathan yhteyttä?