Nightwishin räjähteet kuultiin kilometrien päässä keikkapaikasta. Lähietäisyydeltä ne myös lämmittivät poskia viileässä, kosteassa illassa. Suomalaisen metallin huippunimet kerättiin Joensuun Laulurinteelle. Lopputuloksena oli vakuuttava spektaakkeli. – Pasi Huttunen, teksti & kuvat
Nightwish oli vaikuttava. Sitä ei käy kiistäminen. Kaikki palikat ovat kohdallaan. On laulaja, jolla on vaikuttava ääni ja lavaolemus. On taitavat soittajat, joilla esiintymisvarmuus ei lopu kesken. On hieno valoshow ja jumalattomasti pyrotekniikkaa. Viileässä ja hiukan sateiseksi käyneessä illassa lavalta sinkoavat lieskat lämmittivät poskia aika mukavasti. Lisäksi on tietenkin Tuomas Holopaisen kyky tehdä kansaan uppoavia kevyen raskaita, massiivisia fantasiahevikappaleita. Nyt kun bändi on saavuttanut aseman, jossa se voi todella tehdä konserteistaan massiivisia elämyksiä, ei sen biiseissäkään enää ole mitään vaivaannuttavaa. Toivottavasti Holopainen saa pidettyä tämän laulajan bändissä pidempään kuin edelliset. Floor Jansen tekee työnsä erinomaisesti. Ei siitä vieläkään minun bändiäni tullut, mutta kyllä Nightwishin saavutuksia on pakko kunnioittaa.
Yleisöstä pisti silmään se perhe, joka oli koko porukalla saapunut Laulurinteelle. Lapsista joku kuunteli keikkoja, toinen teki jotain muuta ja vanhemmat istuivat retkituoleissa. Isällä oli toinen iltapäivälehdistä ja äidillä toinen. Jossain vaiheessa taisivat sitten vaihtaa.
Ikäjakauma, ja ehkä sukupuolijakaumakin olivat hevikonsertille epätyypilliset. Mummoikäisiä naisia ei esimerkiksi näe tällaisissa konserteissa yleensä näin paljoa.
Suuriin tunteisiin päästiin jo kauan ennen kuin Nightwish saapui lavalle. Joku yleisöstä kyynelehti avoimesti kun Sonata Arctican Tony Kakko lauloi ”I have a right to be heard/ To be seen, to be loved, to be free/ To be everything I need to be me,/ To be safe/ To believe/ In something”. Toinen pari joutui pieneen kriisiin jo Insomniumin aikana kun tyttöystävä keskittyi poikaystävän mielestä liikaa puhelimeensa ja liian vähän bändiin, vaikka soittivat lavalla sentään The Killjoyta!
Sitten oli se keski-ikäinen pari. Vaimolla olivat konsertin loputtua ripsivärit valuneet poskille ja muutenkin meikit levinneet. Kyynelten juovittamilta nekin vaikuttivat. Selvästi väsyneenä hän paimensi kotiin aviomiestään: ”kuule, kyllä mie oon nyt vähän huolissani. Aika epävarmaa on tuo siun askellus”. Toivottavasti kyyneleet johtuivat keikan aiheuttamasta liikutuksesta.
Yleisön koostumuksesta näki, että Nightwish on otettu ”koko maakunnan bändiksi”, jonka menestyksestä koetaan ainakin pienen palasen olevan meidän kaikkien ansiota. Paikalla piti olla vaikka itse musiikki ei niin hirveästi kiinnostaisikaan. Ja eihän sitäkään käy kiistäminen, että oli tämä merkittävä maakunnallinen kulttuuritapaus. Metallimusiikki on vakiinnuttanut paikkansa suomalaisena vientituotteena, ja Nightwish, Sonata Arctica ja Children of Bodom ovat siinä lippulaivabändejä. Insomnium on hyvää vauhtia rakentamassa itseään samaan asemaan. On aika loogista, että ne koottiin tännekin vakuuttamaan meidät osaamisestamme, etenkin kun sekä illan ensimmäinen että viimeinen bändi ovat oman maakunnan tuotteita. Näytti siltä, että vakuuttivat.
Arviot keikoista
Insomnium soitti hyvin, keikka oli laadukas, mutta mitään erityistä hurmosta ei vielä viiden aikaan iltapäivällä saatu villittyä käyntiin.
Sonata Arctica näytti tekevän toden teolla vaikutuksen yleisöön. Tony Kakko on loistava esiintyjä ja bändin osaamista on pakko arvostaa, vaikka bändistä ei niin tykkäisikään. Hieno kokemus niille, jotka tykkäävät.
Alexi Laiho vei kotiin pokaalin turhimmista lavaspiikeistä ja vaikutti päihtyneeltä. Keikkansa Children of Bodom hoiti silti läpi ammattitaitoisesti ja intohimoisesti. Uusi kitaristi, Roope Latvalan tilalle tullut Antti Virman hoiti tonttinsa.
Nightwishin keikan palikat toimivat, mutta eivät aina loksahda kasaan niin loistavaksi kokonaisuudeksi kuin sopisi odottaa tuon tason bändiltä. Tälläkin kertaa keikka oli hieno, mutta jonkinlaista teatraalisuutta ja kokonaisuuden hiomista tuollaiseen spektaakkeliin kaipaisi. Floor Jansen on loistava laulaja ja karismaattinen esiintyjä, mutta kenties hänellä on vielä tasapainoilua sovitellessa Holopaisen visiota omaansa. Aivan kotonaan hän ei kenties bändissä vielä ole. Maakunnan nostatuksen hengessä on tietenkin kerettiläistä kritisoida bändiä. Pommit olivat hienoja.